Kesän treenit

Tanssitauko on venähtänyt pitkäksi flunssan, koulun ja lopputyön vuoksi. Vähän olen heilunut koululla iltaisin ja viikonloppuisin, mutta nyt taas en pariin viikkon ole muuta kuin lenkkeillyt.

Tänään oli kesän ensimmäinen tanssitunti ja oli mukavaa, vaikkakin ihan vaan nykytanssin lattiatekniikan perusteita käytiin läpi. Rentoudesta on tietty hyvä muistuttaa itseään aina sillointällöin. Ensiviikolla tiedossa 12 tuntia tanssia. Mitenkähän lavastuskurssin ja flunssan rapistama kroppa mahtaa suhtautua!


30.5. perjantai:
juoksulenkki 45 min.

31.5. lauantai:
nykytanssin lattiatekniikka 90 min.
venyttely 60 min.

1.6. sunnuntai:
nykytanssin lattiatekniikka 90 min.

2.6. maanantai:
nykytanssi 100 min.
venyttely 30 min.
pilates 60 min.

3.6. tiistai:
nykytanssi 120 min.
pilates 60 min.

4.6. keskiviikko:
nykytanssi 90 min.
pilates 60 min.

7.6. lauantai:
akrobatia, nykytanssi ja venyttely 120 min.

8.6. sunnuntai:
akrobatia, nykytanssi ja venyttely 90 min.

9.6. maanantai:
akrobatia 45 min.
tanssitekniikka 60 min.

10.6. tiistai:
akrobatia 30 min.
tanssitekniikka 60 min.
musikaalitanssi 60 min.

kuva: Gesina Sundström

Scenografi ja puvustus

Pienoismallin rakentamista

Kevään viimeinen kurssi koulussa. Pitkiä päiviä ja kädet verillä askartelusta. Mutta opettavaista ja inspiroivaa oli. 

 Pukusuunnittelua

Katsomossa

Olen katsonut nyt yhteensä kahdeksan tuntia vuorokauden sisällä teatteria ja täytyy kyllä sanoa, että meidän koulussa opiskelee ja opettaa ihan todella taitavia ihmisiä. Tämän päivän kakkoskurssilaisten ohjaajantyön demot olivat loistavia! Lisäksi kävin aamulla katsomassa kaupungin ruotsinkielisessä teatterissa yhden lastennäytelmän, joka sekin oli mainio. Eilen näin ykkösluokkalaisten kokoillannäytelmän, joka myöskin oli hyvä. Ja kesti yli kolme tuntia.

Nyt vaan pitäis uskaltaa itsekin ryhtyä toimeen. Jotenkin hirveet paineet, kun kaikki on niin hyviä. Toisaalta todella inspiroivaa!

Päivän tietoisku

"Kun näyttelijä pannaan keskittymään siihen, 
minkä vaikutuksen hän tekee yleisöön, 
hänen kykynsä saavat kuoliniskun." 
(Judith Weston)

"Näyttelijät, jotka yrittävät näytellä tunnelmaa, saattavat päätyä juuri vastakkaiseen tulkintaan kuin ohjaaja on toivonut: näyttelijä ponnistelee "näyttääkseen" vakavasti otettavalta ja tuottaa tahattoman koomisen vaikutelman. Yritys olla "kepeä" ja pulppuileva voi tehdä näyttelemisestä hyvin kömpelöä. Tällöin näyttelijän huomio kiinnittyy väärään asiaan. Näyttelijän into miellyttää ohjaajaa ja tavoitella haluttua vaikutelmaa saa hänet keskittymään yrittämiseen. Lopulta esityksessä näkyy päällimmäisenä pelkkä ponnistelu. Jos näyttelijä ryhtyy seuraamaan itseään, eikä luota ohjaajaan, katsojan/katsottavan suhde särkyy ja taika katoaa."

Ohjaa siis verbeillä! Älä adjektiiveilla. (toim. huom.)

Tämähän pätee ihan muutenkin elämässä. Kun ihminen alkaa liikaa keskittyä siihen, mitä muut häneltä odottavat, hän kadottaa pikkuhiljaa oman itsensä ja tekemisen ilon. Fokus siirtyy väärään paikkaan. Lavalla tämä näkyy heti. Jos näyttelijä pelkää ohjaajaa (tai yleisöä) tai yrittää miellyttää ohjaajaa (tai yleisöä), molemmat näkyvät. Myös yleisö aistii tämän.

Kaisan hulvaton salsaa tanssiva pupu, joka ei ollut kyllä tippaakaan ponnisteltu hahmo. 

Mallina Suvilahdessa

Olin käsilläseisontamallina Helsingin Suvilahdessa kiirastorstaina. Tukka ja meikit jäi kaikessa kiireessä laittamatta mikä mua itseä vähän harmittaa (koska nyt stailaus näyttää musta vähän keskeneräiseltä) mutta Gesina sai hyvin kuvausideansa toteutettua. Otettiin vielä lisäksi muutama päälläseisontakuva. (Kuvien oikeudet  Gesina Sundström.)

Hiustenkasvatusprojekti

Koska mulla ei ole ollut pitkiä hiuksia... ööh, noin viiteentoista vuoteen, tuntuu jännältä ja niin helpolta tämmöinen, että kaikki hiukset saa kiinni ilman mitään pinnejä ja pantoja. Mikään ei näytä mulla niin urpolta kuin joku jumppapanta. Kokeilin pitkästäaikaa suoristaa tukan ja laitan nyt teinibloggaajamaisesti pari omakuvaa tännekin. (Samalla testasin jotain uudehkoa oranssia halpishuulipunaa, merkki gina tricot, en suosittele, koska se leviää helposti. Oli tosin myös helppo pestä pois.)

Identiteetti muuttuu kyllä hieman hiusten myötä. Leikkasin lukion jälkeen hiukset lyhyeksi ja värjäsin mustaksi ja sillä tiellä olen ollut; en ole malttanut kasvattaa. Välillä olen veistellyt takahuituloita puukollakin. Kampaajalla olen käynyt nyt kolme kertaa sitten lapsuuden. Saatan käydä vielä vähän harmaannuttamassa ja vaalentamassa noita kesän aikana, jos on rahaa. Mutta hiustenkasvatus jatkuu ja jatkuu vaan.

Viikon motto

Jollei se onnistu tänään, niin ei kyllä huomennakaan. Joten eiköhän aloiteta tänään!

Turha jäädä odottelemaan parempaa päivää ja sitä että olisin jotenkin valmiimpi, koska sitä valmiimpaa päivää ei tule muuta kuin harjoittelemalla. Odottamalla oppii odottamaan, tekemällä tekemään.

Kuukausi treenien aloittamiseen!

Mulla on nyt tasan kuukausi aikaa keskittyä käsikirjoituksen tekemiseen tai siis esityksen rakenteen ja sisällön suunnitteluun sekä koreografioihin. Varsinaiset tekstit (mikäli niitä edes käytetään) onkin jo aika hyvin kasassa. Lisäksi koulu jatkuu viikon päästä! Lähempänä ennen treenejä aika menee sitten kuitenkin lähinnä treenien suunnitteluun. 

Ne ovatkin oikeastaan kaksi aivan eri asiaa, esityksen sisällön suunnittelu ja treenien suunnittelu, sillä nyt en tee esitystä puhtaasti devising-tekniikalla (mikä tarkoittaa ryhmälähtöisyyttä esityksen sisällön rakentamisessa). 

Esityksen sisällön ja rakenteen suunnittelua ja treenien suunnittelua ei saisi sekoittaa, koska silloin lopputulos kärsii tai vaihtoehtoisesti treenit kärsivät. Jos itsellä ei ole selvillä, minkälaista sisältöä ja kokonaisuutta esitykselle on hakemassa, on treenejä vaikea suunnitella niin, että ne vievät kokonaisuutta eteenpäin. Jos taas treenien suunnitteluun itsessään ei panosta yhtään, saattaa treeneistä tulla liian sisältökeskeiset ja liiankin tiiviit, esim. lämpät, keskustelut, palaute ja loppurentoutukset ja muut saattavat helposti unohtua.

Mulla on aiemmin ollut tapana pitää innostuksessani liiankin intensiivisiä ja työteliäitä treenejä ja unohtaa toisinaan palaute, lämpät ja keskustelut kokonaan. Olen saanut siitä hieman sekä moitetta että kiitosta ja ottanut opikseni. Tietenkään aina treeneissä ei tarvitse loppupalautteita yms. mutta esimerkiksi lämpät on tosi tärkeää pitää, koska niillä sekä ruumis että mieli orientoituvat treeneihin. Lisäksi treeneissä on hyvä olla jokin kokonaisrakenne, josta sitten voi tarvittaessa vähän joustaa. Keskustelut ja palautteet ovat tärkeitä aina välillä, ettei näyttelijöillä tule sellainen olo, että heille ei kerrota mitään, heitä ei oteta mukaan ja että heidän ajatuksensa eivät ole tärkeitä. Tietenkään treeneissä ei ole tarkoitus käyttää turhaa aikaa jatkuvalle lätinälle ja arkikeskusteluille.  

Esityksen sisältö ja rakenne kumpuavat paljon siitä, mitä treeneissä tehdään ja mitä näyttelijät tarjoavat. Jokaisesta treenistä syntyy uutta sisältöä ja uusia ajatuksia, miten kohtauksia toteuttaa.  Treenien suunnittelu on hauskaa, mutta haastavaa siitä tekee se, miten ottaa esityksen sisältö mukaan harjotteisiin yrittämättä silti tehdä heti ensimmäisissä treeneissä valmista esitystä. Pitää olla avoin esiintyjien ehdotuksille mutta silti pitää kiinni jostain punaisesta langasta ja omasta intuitiosta ja tyylistä, mistä koko idea alunperin esitykseen lähti. 

Palaan aiheeseen vielä myöhemmin!

Flunssan vankina

Kun on ollut kaksi viikkoa lähes täysin kotona sisätiloissa omituisen pitkään kestävän flunssan kourissa, on uskomattoman ihanaa päästä pitkälle kävelylenkille. Ja vielä kun tuo meren ranta on tuossa kivenheiton päässä. Vähän kuin olisi ollut vankilassa ja vapautunut sieltä. Ihana raikas, tosin aika viileä merituuli virkisti kyllä! Luksusta olisi, jos pääsisi juoksulenkille ja tanssitunneille jo viikon sisään mutta pelkkä kävelykin tuntui jo palauttavan elämään takaisin. Tunnin lenkki tuntui ihan kuin olisin ollut pidemmälläkin matkalla.

Hyvä että lenkkeilin eilen sillä nyt täällä sataa lunta ja rakeita.

Kuvassa on hilpeästi Vaasan vankila. Vaikka ikkunoista on hienot merinäköalat, en silti toivo joutuvani sinne asumaan.

Toukokuu på svenska

Kahden viikon päästä jatkuu taas elämäni ruotsinkielisenä. Hieman jännittää. Suomen kielen mukana katoaa aina jotenkin identiteetti, huumorintaju ja äly. Koko Tiia hukkuu sönköttämisen taakse. Mutta haasteita pitää olla.

Lavastuskurssi on nyt kyseessä, tulee tarpeeseen. Lavastus on aina ollut teatterin osa-alueista se, joka on vähiten kiinnostanut. Jotenkin avaruudellinen hahmottaminen, tilojen rakentaminen, tavaroiden roudaus ja askartelu, kaikki mikä siihen liittyy, vähän ahdistaa. Toisaalta oon kuitenkin aina lavastanut omat ohjaukseni, en tiiä mikä siinäkin sitten on. Enemmän ehkä kutsuisin omia lavastuksiani sisustamiseksi tai visuaaliseksi tuunaukseksi.

Metropoliassa opiskellessani lavastaja Reija Hirvikoski veti meille todella kiinnostavan lavastuskurssin. Järjestelimme tuoleja erilaisiin kasoihin ja arvailimme kasojen perusteella niiden sisältämiä tunnetiloja. Valokuvasimme vieraita ihmisiä kaupungilla. Pohdimme mitä eroa on täysin valkoisella ja täysin mustalla teatteritilalla ja keräilimme roskia pihalta ja teimme niistä kollaaseja. Muistaakseni Reija kommentoi omaa lavastusehdotustani roskaläjäksi. Uskoisin että lavastus- samoin kuin valosuunnittelukammoni perustuvat siihen, etten tiedä aiheista vielä kovin paljoa. Ja ehkä ohjaajan ei tarvitsekaan ihan kaikesta tietää kaikkea. Omimpia aihealueita teatterissa ovat äänisuunnittelu, kokonaiskoreografiat ja puvustus. Ja tietty väliaikatarjoilu!







































Ehkä tämä tuleva kurssi saa mut nyt taas kiinnostumaan lavastamisesta uudella tavalla. Jotenkin mulla tökkii sellainen lavastuksellinen aiheen alleviivaaminen ja lavastuksessa näkyvä symbolismi. Esimekiksi, jos esityksessä käsitellään huonoa omaatuntoa, niin sitten lavastaja rakentaa jonkin kirveen kattoon, joka roikkuu koko esityksen ajan uhkaavasti ja heilahtaa lopussa. Visuaaliset asiat taas kiinnostavat paljonkin. Moni kohtaus on saanut alkunsa jostain asusta tai hahmosta tai esineestä, kuten kuvassa olevasta päästä.

Sitten oonkin buukannut koko kesäkuun täyteen lopputyötreenejä. Jännää! Vielä pari näyttelijäehdokasta pitää tavata, toinen vähän epävarma mutta eiköhän näillä pärjätä. Itse luultavasti oon lavalla myös, niin tulee treenattua tanssia ja esiintymistä samalla.

Kahden viikon pakollinen tanssitauko on nyt tullut flunssan takia. Luulen, että se venähtää kolmeen viikkoon. Nään jatkuvasti unia, että musta on tullut niin kömpelö, etten osaa enää edes kuperkeikkaa. Onneks koko kesä pelkkää treeniä.

Vappu

Vaasassa paistaa aina aurinko, olen kuullut. Ja se kyllä pitää uskomattoman hyvin paikkansa. Ei nyt ehkä ihan aina, mutta melkein. 

Vappuaattona Vaasassa ei ollut ketään missään. Hovioikeudenpuistikossa oli joitakin teinilaumoja oksentelemassa. Vappupäivänä sitten oli enemmän torilla porukkaa. Aurinko paistoi molempina päivinä mutta muuten keli oli viileä. Täällä tuulee aina. 

Meidän vappu meni flunssaillessa ja elokuvia katsellessa. Joonas oli tehnyt neliprosenttista kotisimaa, joka oli jotain perinteisen siman ja tumman oluen väliltä. Hyvää! 

Tehtiin aattona pieni kävelylenkki eläinasuissa ja herätettiin hilpeyttä vastaantulijoissa. En oikeastaan kaipaa Helsingin kreisiä vappuaattoa Mantalla mutta vähän orpoa täällä kyllä oli. Olen tainnut viettää vapun aikaisempina vuosina aina Helsingissä, viimeksi Lauttasaaressa kotibileissä, jossa vierailin menestyksekkäästi Jussi 69:nä.