Miten naamio puhuu?

Voiko opastusta pitää naamio päässä? Tästä guidningista tulee helt kreisi tai sitten ihan hiton nolo. No mutta nolo siitä tulee vaan, jos musta itestä tuntuu nololta. Aloitin opastuksen suunnittelun lukemalla teatterin historiikkia ja kääntämällä tärkeitä asioita suomeksi, jotta voin sitten kertoa ne taas omin sanoin ruotsiksi.

En vaan nyt vielä tiedä luonko hahmon naamion ympärille ja millanen se hahmo olis ja miten se puhuis. Tunti on myös aika pitkä aika olla naamio päässä, varsinkin sellainen, jonka kanssa ei voi hengittää nenän kautta. Eipä tullut sit mieleen noita tehdessä, että nenänreiätkin pitäis laittaa ja nyt en jaksa enää ruveta nyhertämään. Kai mä ajattelin, että nämä naamiot eivät puhu.

Kuvassa oleva Antti Holman kirja ei liity mitenkään mihinkään.

Kevät

Så jag tog jätte lätt den här danskursen, orkade inte alls bry mig om, om jag kunde koreografier perfekt eller inte

När jag skriver det här, bryr jag mig inte alls om det, kan jag skriva svenska eller inte

Förstås var det några svårare stunder

förstås ju mera jag lär, desto lättare det är att vara 

kanske har jag lite lärt också att ta det lugnt 

demo gick bra, vi alla gjorde lämpligt och likadant misstag



Mietittiin kaksi ruumiinosaa, jotka on itselle jotenkin outoja tai vieraita ja tehtiin niistä koreografia viidessä minuutissa

sitten näytettiin koreografia

tuunattiin koreografiaa kahdeksan minuuttia, näytettiin se taas ja opetettiin toiselle (circa 7,5 min.)

käveltiin tilassa ja heitettiin toisillemme keppejä

kuljettiin eri tavoin salin läpi ja yritettiin olla mahdollisimman ”ei oma itsensä” (en jätte rolig övning!)



Förstås var det några svårare stunder

man behöver bara fokusera till ärende mera

Kummitusjuttu

Oon nyt jotenkin kusessa. Lupauduin tekemään yksin draamahenkisen opastuksen Wasa teaterille (tietenkin ruotsiksi). Aiheena on "kummittelu Wasateaterissa" ja kohderyhmänä teinit. Kuulostaa jotenkin vittuilulta mutta toisaalta hirveen kiinnostavalta haasteelta! Ikinä en oo opastusta pitänyt.

Ja ja... miten mä nyt kummittelen siellä yksin? Ja pelkään et siit tulee tosi lattee tai tylsä tai kliseinen ja mun ruotsi... no se on mitä on. Tietty voisin kysyy mukaan apujoukkokummituksia. Mutten tee sitä, koska olen omnipotentti. Enkä jaksa nyt ohjeistaa ketään. Ja tavoitteena on kuitenkin lopulta tehdä sellainen opastus, jota vakiopas voi vetää yksinään.

Mulla on nyt viisi päivää aikaa. Kyllä mä pystyn siihen. Nyt alan hommiin. Nyt eikun nyt. Miksi tämä on niin vaikeaa?

Menen koulun garderoobiin, selaan hienoa kuvakirjaa Wasa teaterin vanhoista esityksistä... Luen Publikarbete ja Draamakompassi -kirjoja ja Wasa teaterin historiikkia. Inspiroivaa. Kyllä, mutta mistä aloittaa?

Ehkä ajattelen tämän nyt vain pienenä esityksenä, jonka aihe on Wasa teater ja sen kummitukset. Opastus kuulostaa jotenkin niin pelottavalta. Tuntuu, että mun pitäisi olla joku tietopankki.

Pelkään ehkä niin paljon olevani kliseinen draamatäti, etten uskalla aloittaa mistään. Ja jotenkin tuo suomenruotsalaisuus on mulle niin vierasta, en tunne historiaa, en tunne näyttelijöitä nimeltä (toisin kuin suomenkiliseltä puolelta), en tunne repertuaaria. Se on ihan eri maailmansa. No, nytpähän on mahdollisuus tutustua.

Ainakin voisin kertoa tarinan ruotsalaisesta näyttelijättärestä, joka asui teatterin vierashuoneessa, joka nykyisin toimii garderoobina. Näyttelijätär teki itsemurhan huoneessaan ja kuulema edelleenkin garderoobissa kummittelee tuo näyttelijättären haamu. Se siirtelee vaatehenkareita eestaas rekeillä. Ihmiset ovat nähneet kuinka vaatteet siirtävät rekillä paikkaa ja kuulevat karmivan äänen mutta ketään ei näy missään. BÖÖ!

Nämä kuvat inspiroivat erityisesti:
Kuvat ovat kirjasta Bilder från scenen - Fotokonst med bilder ur Wasa Teaters arkiv

Foto: Olavi Airaksinen (Tämä voisi olla se mun opashahmo, ihan mahtava)

Foto: Mika Putro

Foto: Olavi Airaksinen

Foto: Karls Atelier

Foto: Mika Putro

Foto: Mika Putro

Vaskiluoto

Juokseminen tekee kyllä ihmeitä. 8 kilometriä juostuani tuntui, että asiat alkavat selkiintyä päässä ja olen sittenkin valmis kesään!

Taapensin Vaskiluodon lenkkipolulle, jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Ihan tavallinen lenkkipolku se oli. Erona vaan aiemmin kokemiini lenkkipolkuihin Helsingissä oli se, että meri vilkkui puiden seasta.

Mä olen aika rutiineihin taipuvainen ja tykkään useimmiten juosta aina samaa hyväksi kokemaani polkua. Sää kuitenkin vaihtelee, lämpötilat, mielialat ja vuodenajat. Maisemat voi siis mun puolesta muuten pysyä samana. Mutta nyt oli kiva vähän avartaa maailmankuvaa ts. Vaasakuvaa. No huhhuh. Hurjaa uskaltamista kerrassaan! Hyvä puoli tuossa lenkkipolussa on se, että siinä tietää täsmälleen kuinka paljon on juossut. Se on ihan hyvä tieto tsemppaamisen ja jaksamisen kannalta.

Yhteensä lenkille tuli ehkä mittaa noin 8-9 kilometriä. Tein mielessäni listaa, mitä vielä pitää tehdä ennen kesää ja mitä haluan tehdä kesällä. Mä teen ylipäänsä mielessäni koko ajan erilaisia listoja. Teen niitä myös papereille. Ja muistikirjoihin. On muuten uskomatonta miten omista haaveistaan saa muodostettua stressin. Jos en haaveilisi mistään, ei mun myöskään tarvisi tehdä mitään haaveitteni eteen, kuten treenata piruettia, käsilläseisontaa tai opetella jotain ruotsinkielisiä repliikkejä.

Ajatukset ovat vielä kovin epämääräisiä ja stressi painaa kaikkien tekemättömien asioiden ja syksyä koskevien haaveiden suhteen, mutta ainakin odotan kesältä:


- paljon nuotiolla istumista
- uusien ihmisten tapaamista
- vanhojen kaverien tapaamista
- spontaanisuutta ja sosiaalisuutta  (niitä erityisesti, koska usein olen aika kontorllifriikki erakko)
- aurinkoa
- tanssitreenejä
- lopputyöinspiraatiota ja saattamista päätökseen
- telttaretkiä
- mökkeilyä
- monien kirjojen lukemista
- uimista
- saunomista (Sompasaunailua nyt ainakin)
- kylmää siideriä
- jalkojen lilluttelua meressä/järvessä
- pyöräretkiä
- keskusteluja
- aamukahveja taivasalla
- mahdollisesti sooloesityksen aloittamista mutta ainakin nyt niitä tanssitreenejä
- joogaamista ja venyttelyä...

Vielä on kevättä jäljellä

Tänään ajattelin tehdä pienen tutkimusretken Vaasan metsikköön juosten. Olen parin vuoden ajan juossut aina samaa lenkkipolkua meren rannalla, koska se on mukava polku. Mutta nyt tekisi mieli vähän vaihtelua. Lisäksi tuo merilenkki on vain viisi kilometriä ja huvittaisi juosta vähän pidempään. Ei siis suhata eestaas, vaan tehdä nimenomaan lenkki.

Jotenkin on levoton olo. Tavallaan ihanaa, ettei kesä ole vielä kunnolla alkanut. On viileää ja raikasta, eikä harmita niin paljon työskennellä mustassa tilassa. Ja jotenkin tuntuu, etten ole vielä kesään valmis. Mitä se sitten edes tarkoittaa, että on valmis? Sitten kun ollaan muutettu toivoisin kuitenkin, että tulisi lämpimät kelit!

Valoja ja varjoteatteria

Puuhailtiin pyhäpäivä kiertue-esityksen kanssa. Lisäiltiin vähän varjoteatteria esitykseen, treenattiin yhtä vaikeampaa koreografiaa ja tsekkailtiin valot kuntoon.

Vielä muutama läpimeno ehditään mennä ennen esitystä. Kyllä tosta hyvä tulee.

Talviturkki heitetty!

Helsinki-viikonloppuna näin teatterissa Jotain toista, nukuin unia lapsiperheen luona kera kolmen söpön lapinkoiran, juhlin kahden neitokaisen kolmekymppisiä eräällä Stadin pikkusaarista, söin kymmenisen kookospannacottaa ja paljon pinaattifetapiirakka, saunoin hulluna, kävin kolme kertaa meressä "uimassa" ja lopuksi vielä käytiin kyläilemässä Joonaksen äidin luona. Huhhuh.

Kuvia en tietenkään ottanut, paitsi koirista ja kahvikupista. Oli sen verran haipakka meno koko viikonlopun, että kamera unohtui kokonaan.

Hänkin saattaisi ilahtua, jos talviturkki katoaisi kesäksi!

Maanantaina avasin myös terassikauden Vaasassa lattella ja
suklaalla.