På svenska pitkästäaikaa

Olen nyt taas elellyt muutamia päiviä ruotsiksi viimeisten ohjaajantyön esseiden vuoksi. Huhhuh, miten hemmetin hidasta on saada ajatuksiaan muotoiltua, etten vaikuttaisi täysin yksinkertaiselta. Elämä onkin ollut vähän liian helppoa viimeaikoina omalla äidinkielellä eläessä. Puolessa vuodessa olen jälleen muuttunut invaliidiksi ruotsin suhteen.

Toisaalta on ihanaa, kun kieli alkaa vähitellen palautua mieleen. Kökköruotsi rulaa! Täältä paistaa nyt tosi vahvasti suomenkielisyys läpi. Ottaa aikansa ennen kuin saa käännettyä aivot toisen kielen taajuudelle. Vielä sitä ei ole tapahtunut näitä esseitä kirjoitellessa...

 "Han sade att han visste ingenting om opera eller musik, och var aldrig arbetat med musik tidigare och det var det orsaken varför han var så modig. Han säger att oerfarenhet skydde honom och hjälpte honom att vara modigare. Jag har likadan erfarenhet. När jag började regissera år 2010 och visste nästan ingenting av det, var jag mycket modigare än vad jag är nu. Nu är jag mycket mera medveten av det vad jag inte kan och vad jag borde veta och det är därför jag är också mycket mera försiktig innan jag börjar skapa en ny produktion. Det är synd men så det bara är. Kanske är det därför jag har nu börjat dansa mera, nu vill jag göra koreografier därför att jag vet nästan ingenting av att dansa och nästan ingenting av att göra koreografier. Å andra sidan Heiskanen säger att vi har mycket ”tyst” potential. Han hade jobbat som skådespelare, så visste han naturligtvis nånting också av regi-arbetet. 

Jag tycker att det är viktigt, att våga göra saker, fast man inte är så bra och fast man inte skulle ha så mycket erfarenhet. Visst är det också bra att se hur andra jobbar. Det är farligt om man bara arbetar år efter år på samma sätt och studerar inte mera och gör bara ensam saker med skådespelarna. Man måste vara aktiv och utveckla sig hela tiden, annars har man hela tiden samma maner och samma sätt att göra saker."

Onneksi sain kirjottaa opinnäytteeni suomeksi, muuten olisi varmasti tullut ykkönen. 

Kuva ohjaustyön demostani joulukuulta:
Kolmen kyyhkyläisen baletti (tekstit Daniil Harms)

Hiljaiseloa

Sain eilen tietää arvosanan kirjallisesta opinnäytetyöstäni:  täysi vitonen! Jee! Sen kunniaksi uskaltauduin lukemaan lopputyöni uudestaan palauttamisen jälkeen ja pyrin näkemään sen ulkopuolisen silmin. Olen tyytyväinen! Muutamaa pientä kielioppivirhettä ja ehkä hieman liian pitkää kokonaisuutta (42 sivua lähteineen) lukuunottamatta mielestäni hyvä juttu ja kattava kartoitus siitä prosessista, mikä taiteellisen lopputyöni ohjausprosessi oli. Mikäli joku on niin sekopää, että haluaa lukea työni, löytyy se täältä: Pimeässä huoneessa

Nyt on hyvä jatkaa eteenpäin! Paljon on opittavaa teatterin ja ohjaamisen saralla. Ja koska elämässä ei ole tarpeeksi haastetta, olenkin alkanut haaveilla koreografioiden tekemisestä. Ai mitenniin en osaa keskittyä.

Vielä on pari rästijuttua koululle kirjoittamatta koskien joulukuun ohjaustyön kurssia, vaikka virallisesti olenkin valmistunut. Pieni kynnys aloittaa on ehkä se, että jutut pitää kirjoittaa ruotsiksi ja yksi kirja pitää lukea englanniksi. Mutta näiden juttujen jälkeen olen vapaa! Luin esseetä varten nyt uudestaan Kaisa Korhosen vuonna 1997 toimittaman ohjaajahaastattelukirjan, Koirien ajama kettu. Olipa jännä kokemus palata kirjan pariin jälleen. Luin sen suurella innostuksella edellisen kerran juuri, kun olin saanut tiedon pääsystäni opiskelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajaksi vuonna 2004. Tiesin tuolloin kirjan luettuani, että olen oikealla alalla. Kirja on edelleen inspiroiva ja nyt jo omalla tavallaan historiallinen.

Olemme lähdössä parin viikon päästä etelään kymmeneksi päiväksi ja sen jälkeen on heti bouffon-ilmaisun kurssi TeaKilla. Epämuodostuneista kehoista on siis kyse ja hyvin groteskista fyysisestä ilmaisusta.  Kiinnostavaa! Olen myös mahdollisesti mukana eräässä lapsille suunnatussa tanssiteatteriproggiksessa esiintyjänä. Lisäksi kevät sisältää edelleen kovasti noita tanssiopintoja, naamioteatteria, sooloprojektia ja espanjan kielen kertausta. Työnhakua myös ahkerammin sitten tuon matkan jälkeen.

Ajattelin, että kunhan saan nuo vikat koulujutut tehtyä, voisin alkaa aktiivisemmin kirjoittaa tänne juttuja kirjoista joita luen, esityksistä joita näen ja joita teen ja muutenkin alkaa aktiivisemmin ja jäsentyneemmin tuottaa sisältöä. Kirjoittaminen on kuitenkin itsellekin ajatuksia avaavaa, huolimatta siitä, lukeeko näitä joku. Kirjoittamiseen käytetty aika ei ole mielestäni koskaan hukkaan heitettyä.

Tanssitreeneistä

Lähti taas vähän liian lujaa. Iski sittenkin jonkinlainen ylikunto viimeviikon tanssi-innostuksen jälkeen. Eivät shokkia kropalle niinkään aiheuttaneet ne tanssitunnit (joskin nekin yllättävän rankkoja), vaan se perjantain fitnessjumppa. En nukkunut sen jälkeen lähes koko yönä, kun sydän vaan hakkasi hulluna, ja olinkin sitten jo lauantaina toisella tanssitunnilla ihan loppu. Illalla oli vielä jaksettava baariin ja palellutin jalkani kahteen kertaan saman päivän aikana. Flunssan tapainen iski eilen ja tänäänkin olen vaan luentojen jälkeen lepäillyt ja jätin akrobatian ja nykytunnin suosiolla väliin. Jospa huomenna jo jaksaisi taas?

Miten tässä aina käy näin? Jumppaaminen on näemmä täysin kiellettyjen listalla, jollei halua tulla flunssaan. Ehkä se on se rankka intervallitreeni, joka ei sovellu mulle. Sopivampi konsepti on rauhallinen lenkkeily, kotijumppa ja tanssitunnit sopivassa määrin.

Mitä valmistumisen jälkeen?

Olen juuri valmistunut teatteri-ilmaisunohjaajaksi ja olen kiinnostunut alalla tehtävistä hankkeista ja projekteista. Yritän tässä talven aikana miettiä, mihin hakeutuisin töihin, työharjoitteluun, ohjaajan assistentiksi... Ryhtyäkö kehittämään itseään erityisesti draamatyöpajojen vetäjänä, kehittääkö itseään taiteellisesti korkeatasoiseksi ohjaajaksi, opiskellako lisää esiintymistä vai keskittyäkö fyysiseen ilmaisuun ja tanssiin... Valitettavasti kaikkea ei ehdi tehdä samaan aikaan, sillä helposti käy niin, että tehtävää kasaantuu liikaa. Myös taiteesta kirjoittaminen kiinnostaisi ja tietenkin edelleen niiden omien esitysten ohjaaminen ja niissä esiintyminen.

En rehellisesti usko, että voisin samaan aikaan kehittää itseäni jokaisella osa-alueella muuta kuin pintapuolisesti, olisi siis tehtävä valintoja.  Mikä olisi minulle juuri nyt ajankohtaista tai mikä auttaisi minua suuntaamaan kohti sitä, mitä oikeasti lopulta haluan tehdä? Liian kauaa ei kyllä kannata pohtia, koska aika kuluu hurjaa vauhtia ja taidot rapistuvat jos niitä ei ylläpidä.

Yhteisöteatterin ja draaman mahdollisuudet vaikuttaa yksinäisyyteen, syrjäytymiseen ja epäsosiaaliseen käytökseen koen tärkeäksi. Tunnen tärkeäksi viedä teatteria ja ilmaisutyöpajoja sinne, missä niillä oikeasti olisi tilausta, vanhusten, muistisairaiden, nuorten, lasten, maahanmuuttajien, vankien, masentuneiden, syrjäytyneiden, yksinäisten luokse. Olen itse saanut teatterin tekemisen kautta paljon rohkeutta, mielekkyyttä ja sisältöä elämään ja uskon, että moni muukin saisi, kun vaan siihen annettaisiin mahdollisuus. Vihaan käsitteitä "voimaantuminen", "kohtaaminen" ja "nähdyksi tuleminen", mutta juuri ne sanat kuvaavat parhaiten sitä, mitä teatterityöpajat voivat osallistujilleen antaa. Kohtaaminen koskee niin toisten ihmisten kohtaamista kuin oman itsensäkin kohtaamista.

"Puhtaan taiteellisen" yleisön ja esiintyjät erottelevan perinteisen teatterin koen senkin ajoittain kiehtovaksi, ja haluaisin toki kehittyä taiteellisesti ja teknisesti ohjaajana ja esiintyjänä edelleen. Kuitenkin yhteisödraama ja sen mahdollisuudet tuntuvat eettisesti tärkeämmiltä ja merkityksellisemmiltä, kuin pelkkä taiteellinen nysvääminen omassa pienessä teatterikuplassa. Miksi yleisö ja tekijät ylipäänsä pitäisi niin tiukasti erotella toisistaan?

Kuva soolostani visuaalisen teatterin labrasta TeaKilta marraskuulta

Mikään ei tietenkään periaatteessa estä minua tekemästä tätä kaikkea: assarointia ammattiohjaajalle, työpajojen vetämistä yhteisöissä, tanssin opiskelua tanssiopistolla ja esiintymistä erilaisissa projekteissa. Käytänössä tiedän kuitenkin, että uuvun aika nopeasti, koska haluan tehdä kaiken kunnolla. Monissa erilaisissa projekteissa yhtäaikaa oleminen on mahdollista hetken, mutta sitten palan loppuun. Vapaa-aikaa on pakko olla. Jaksamisen keskittäminen on siis välttämätöntä.

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö, Jussi Lehtonen ja kumppanit tekevät arvokasta työtä, yhteisöteatteriprojekteja sekä dokumenttiteatteriesityksiä kenttätyön pohjalta. Toki monet muutkin teatterialan ammattilaiset tekevät samantyyppistä työtä. Kävin joulukuussa katsomassa Lehtosen ohjaaman koskettavan Vapauden kauhu -esityksen Kiasma-teatterissa. Esitys kertoi siitä, minkälaista on vapautua vankilasta, ja tulla jälleen "osaksi yhteiskuntaa". Mukana näyttämöllä oli ammattinäyttelijöiden lisäksi (sekä livenä että video-otosten kautta) vankilasta vapautuneita sekä edelleen vankilassa istuvia esiintyjiä.

Nyt luen Vastaanotto -nimistä raporttia vuonna 2011 tehdystä yhteisöteatteriprojektista vastaanottokeskuksissa ja vastaanottokeskuksissa asuvista ihmisistä tehdystä dokumenttiteatteriesityksestä. Samaisen Kiertueteatterin tekemä projekti sisälsi teatterityöpajoja vastaanottokekuksissa, syvähaastatteluja sekä kaksi erilaista esitystä. Toinen esitys valmistettiin kansallisteatterin Pienelle näyttämölle ja toinen esitys valmistettiin kiertäväksi esitykseksi ikäänkuin kädenojennukseksi vastaanottokeskuksiin. Lisäksi projekti sisälsi työpajatapahtuman lapsille.

Tällaiset yhteisöprojektit ovat oikeastaan juuri niitä, millaiseen työhön koulutuksemme valmistaa. Olisi siis varmastikin hedelmällistä hakeutua mukaan tämänkailtaiseen toimintaan. Ylipäänsä kiertueteatteritoiminta kiinnostaa. Vuosi sitten teimme koulussa nuorille suunnatun "teater i undervisning" -esityksen, ja sen valmistamisessa sai käyttää kaikkea sitä osaamista hyväksi, mitä olemme koulussa opiskelleet: käsikirjoittamista, ohjaamista, koreografisia taitoja, draamaohjaamista sekä lopulta näyttelijän taitoja, kun kiersimme kuudessatoista eri koulussa esityksen kanssa sekä myös Hangon teatterifestareilla. Myöskin tuo esityksemme käsitteli sattumoisiin vapauden riistoa.

No, ehkä aika pian näyttää, mihin päädyn. Rahaakin olisi jostakin saatava. Ehkäpä jo parin kuukauden päästä olen löytänyt paikkani teatterikartalla. Se nyt on ainakin varmaa, että kukaan ei tule kotoa hakemaan eikä meille ole Mol.fi:ssä töitä tarjolla. Töihin ja projekteihin pitää itse osata hakeutua ja tarvittaessa kehittää projktit, rahoitus ja yhteistyökumppanit itse. Olenkin juuri nyt kussilla nimeltään: Taide uusissa konteksteissa, jossa jokaisella meillä osallistujalla on oma hanke kehitteillä.

Miimi - mimiikka -ärsytys

Ärsyttää pari ihan pientä asiaa.

Jopa teatterialan ammattilaiset puhuvat mimiikasta, kun tarkoittavat miimiä. Miimi on koko kehoa liikuttavaa toimintaa ja mimiikka tarjoittaa kasvojen liikettä ja ilmehdintää. Näin karkeasti. Sekaannus johtuu varmaan siitä, että suomen kielessä puhutaan miimikoista, siis esiintyjistä, jotka tekevät miimiä. Miimikko ei siis tee pelkästään mimiikkaa (kasvoillaan) vaan miimiä ihan koko kropallaan.

Toinen outous on se, että jotkut puhuvat "näyttelystä", kun pitäisi puhua näyttelemisestä. Eikö näyttelyllä tarkoiteta jotain ihan muuta, esim. kuvataidenäyttelyä tms.?

Ja kolmas asia: Näytelmä on esitysteksti, esitys on se, minkä katsoja näkee. Ei voi siis sanoa, että olipa hyvä näytelmä, jos on nähnyt esityksen (jollei erityisesti viittaa puhuttuun tekstiin irrallaan kaikesta muusta esitykseen liittyvästä). Jos lukee draamatekstin, niin voi sanoa, että luinpas hyvän näytelmän. Tosin puritaanit erottelevat myös esitystekstin ja näytelmän toisistaan. Esitysteksti kun voi olla kirjoitetun tekstin lisäksi esimerkiksi lähteenä käytettävä elokuva, maalaus, valokuva tai vaikkapa esiintyjien suhde yleisöön.

No niin.

Olipa mainio teksti

tämä


Aloitan ehkä pitkästä aikaa kirjoittamaan tänne taas jotakin. Huomenna. Tämä viikko on mennyt tanssin pariin palatessa, jumpatessa ja kipeitä lihaksia perässä raahatessa. Sitä huomaa taas tanssineensa nykäriä, kun herätyskellon soidessa sitä kierähtää niin, että oikea jalka vetää nilkka ojennettuna parallelissa sinut kierähdyksen kautta istumaan ja ryhti on baarissakin "vatsasta ylös".

Ensi viikolla sitten tuplataan kierroksia (jollen taas tule ylikuntoon ja flunssaan) ja sitä seuraavalla viikolla kehiin uudet baletti- ja jazztunnit. Kivaa!

Kevään 2016 tanssitreenit

Syksy, niinkuin viime kevätkin meni taas teatteria tehdessä ja tanssiminen jäi melko vähille. Lopputyö oli yllättävän kova rutistus ja muutkin kurssit olivat intensiivisiä ja voimia vieviä. Nykytanssia ja tanssiakrobatiaa tuli kuitenkin treenattua, baletti jäi syksyn myötä kokonaan. Myös kaikenlainen lihaskuntoilu jäi lähes pelkkään lenkkeilyyn, ja huomaan, ettei käsissä ja vatsalihaksissa meinaa enää olla voimaa. Mutta uhrautuminen teatterille toki kannatti, sillä olen vihdoinkin valmis teatteri-ilmaisunohjaaja. Joulukuu meni ohjatessa kahta näyttelijää Regi 2 -kurssin parissa. Teimme pienen demon Daniil Harmsin tekstien pohjalta.

Olen myös opiskellut syksyllä fyysistä teatteria, muun muassa miimiä, klovneriaa ja "post-turkkalaista" näyttelijäntyötä sekä tehnyt yhden kokonaamiosoolon, joten kroppaa on kyllä tullut rasitettua. Opin syksyn aikana paljon uutta näyttelijäntyöstä, valoista, materiaalin käytöstä visuaalisesti lavalla, ohjaamisesta ja vaikka mistä ja varsinkin tuli kirjoitettua paljon.

Nyt miettiessä tulevaisuutta ja työkuvioita, aion samalla palautella aktiivisesti tanssitaitoja- ja rutiineja. Tarkoitus olisi palata baletin pariin, aloittaa jazz-tanssiopinnot uudelleen ja jatkaa aktiivisesti "ammattiasenteella" nykytanssiopintoja (tarkoittaa mulle vähintään viittä tuntia viikossa). Jazz on mulle se kaikista vaikein ja vierain laji, (ehkä jonkun tverkkaamisen lisäksi) se on niin nopeaa, keskittymistä vaativaa ja sarjat vaativat hyvää koordinaatiokykyä, mikä multa tuntuu puuttuvan lähes kokonaan. Onneksi oppimaan oppimista voi myös kehittää, kun vaan on kärsivällinen. Haluaisin myös jatkaa street-tanssiopintoja, mutta kynnys mennä noille "katulaji"-tunneille tämän ikäisenä on tosi korkea. Kun vaan pääsisi alkuun, niin ehkä häpeän kynnys laskisi? Edellisestä breikkitunnistakin taitaa olla viitisen vuotta.

Olen hurahtanut ihan tuohon tanssiakrobatiaan, siinä saa käyttää voimaa ja oppii kokoajan uusia temppuja, eikä koordinaatiokykyä niin paljon tarvita. Siksi noilla tunneilla saa helpommin onnistumisen kokemuksia. Mustelmia kyllä tulee, mutta sirkusakrobatiaan verrattuna tuo on kuitenkin enemmän sellaista sulavaa ja vaaratonta. Teatteriakrobatiassa taas alkoi ärsyttää se "näytteleminen, "eläytyminen"  ja parin kanssa duunailu. Tuossa tanssiakrobatiassa saa tehdä kaiken itsenäisesti, niin siksi sinne tunneille uskaltaa mennä väsyneempänäkin. Ei tarvitse leikkiä sosiaalista, niinkuin teatterijutuissa. Saattaahan toki olla, että tulossa on myös jotain pariakrobatiaa keväämmällä.


Tanssiopinnot:


ti 29.12. tanssiakrobatia 60 min.
la 2.1. nykytanssi 75 min. X 2 + venyttely 30 min.

ma 4.1. nykytanssi 75 min.
ti 5.1. tanssiakrobatia 60 min.
to 7.1. nykytanssi 90 min.
pe 8.1. fitness-kuntotunti 120 min.
la 9.1. nykytanssi 75 min. X 2 + venyttely 45 min.

to 14.1. nykytanssi 90 min., sooloprojekti 90 min.
la 16.1. nykytanssi 90 min., nykytanssi 75 min. + venyttely

ma 18.1. nykytanssi 90 min.
ti 19.1. tanssiakrobatia 60 min.
ke 20.1. baletti 60 min.
la 23.1 nykytanssi 90 min., nykytanssi 75 min. venyttely 30 min.

ma 25.1. nykytanssi 90 min.
paska flunssa
la 30.1. nykytanssi 90 min.
käsi kipeytyi, pakkolepoa...
ulkomailla

Jatkoa myöhemmässä päivityksessä....