Teatterin tekemisen motiiveista

Nuorten teatterin tekijöiden parissa elää sellainen myytti, että esityksiä pitäisi tehdä siitä löhtökohdasta, että "haluaa sanoa jotain tärkeää". "Minulla on oltava jotain sanottavaa, ja kun minulla on jotain tärkeää sanottavaa, minulla on lupa alkaa tehdä aiheesta esitystä." Näyttelijät hokevat sitä, kuinka tarve näytellä tulee siitä, kuinka "olen jonkun isomman sanoman välikätenä siinä, välitän jotain ihmisyyden olemusta toisille ihmisille" tai "tutkin maailmaa ja olen sen tulkkina". 

Epäpyhinä, turhina, harrastajamaisina tai narsistisina tai mikä pahinta terapeuttisina motiiveina tehdä teatteria nähdään sellaiset syyt (jotka voin itse lähes kaikki allekirjoittaa) kuin esimerkiksi löytää uusia tuttavuuksia, viettää mielekkäästi aikaa, etsiä itseään, tulla paremmaksi ihmiseksi, oppia sosiaalikseksi, oppia ilmaisemaan itseään, oppia olemaan esillä, olla mukana porukassa, saada hyvä syy tehdä ylipäänsä jotain ja mennä eteenpäin elämässä, saada syy tutkia asioita. Kyllä, haluan usein myös sanoa jotakin, tutkia jotakin, mutta mukana on aina myös näitä "pinnallisia ja lapsellisia" syitä. 

Yksi epäpyhä syy alkaa tehdä esitystä on minulle  "tarve olla keskellä prosessia". Prosessi on tavallaan kuin huume, joka vie mukanaan, antaa elämälle mielekkyyden ja syyn lukea, tutkia ja innostua asioista. Ohjausprosessi pistää minut työskentelemään ihmisten kanssa ja tekee minusta luontevasti sosiaalisemman. Ihmisten mukanaolo lisää motivaatiota ja panostamista, se pistää skarppaamaan ja työskentelemään kovasti, mikä taas palkitsee ja auttaa nauttimaan elämästä ja myös vapaahetkistä. Silti usein, jos joku kysyy, miksi teet tätä esitystä, vastaan: "Halusin tutkia kauhua lavalla" tai "halusin selvittää, mistä pelko syntyy" tai muuta vastaavaa. Nämä molemmat ovat totta, mutta ehkä syvempi syy on se, että halusin heittäytyä prosessiin kivojen ihmisten kanssa, halusin innostua ja halusin syyn elää. Mutta eihän sillä tavoin voi työskentelyään perustella. Pitää olla jokin pätevämpi syy. 

Ehkä kuitenkin tärkein juttu minulle nykyisin on tämä: 

"....se taianomaisen maailman luominen. Maailma, jota ei ollut olemassa, syntyy eläväksi. Sitä jaksaa aina pohtia maailmaa, tehdä töitä pari vuotta sen eteen, että uusi ehjä maailma taas syntyy. Siksi, että se kokemus kiehtoo. Se ei ole yksi hetki vaan hitaasti hahmottuva kuva. Siinä on jotain ihmeenomaista tai pyhää." (Juha Jokela)

Taiteen tekemiseen on hyvin monia syitä ja joskus motiivejaan on hyvä itsekin pohtia. Ainoa mikä on varmaa on se, että rahan vuoksi tätä ei tehdä. 

Nuorempana olen usein epäillyt soveltuvuuttani koko alalle, koska motiivini ovat olleet vääriä. Aluksi aloin tehdä teatteria uteliaisuudesta ja koska halusin päästä sosiaalisista peloistani. Myöhemmin halusin tehdä teatteria koska se oli kivaa tai koska halusin olla siinä hyvä. Halusin olla hyvä esiintyjä ja hyvä ohjaaja, pätevä. Sekin tuntui väärältä syyltä, narsistiselta. Kunnianhimohan on narsismia? Koulussa joskus puhuttiin siitä, kuinka "kunnianhimo ja ego tulevat helposti luovuuden tielle". Tämä on varmasti totta, mikäli maineen tavoitteleminen menee kaiken edelle, mutta jossain määrinhän ihmisen pitää olla motivoitunut ja ahkera, että hänen ylipäänsä tulee opittua ja tehtyä jotakin. Ajattelin, että mikäli molemmat motiivit, halu olla hyvä tai halu pitää hauskaa ovat vääriä ja liian egoistisia, minun tulisi siis vaihtaa alaa. Ajattelin, että kaikilla muilla "oikeilla" teatterin tekijöillä on jotkut paljon jalommat motiivit. Tähän saumaan ei ainakaan auttanut Grotowskin "Kohti köyhää teatteria" -kirjan lukeminen. Grotowski tunnetaan hyvin pedanttina teatteriguruna, joka vaati oppilailtaan armotonta antautumista. 

Enää en jaksa miettiä, olenko jotenkin täysin vääränlainen ihminen syventymään teatterin tekemiseen. Elämä on liian lyhyt sen välttelemiseen, mistä pitää ja mistä nauttii ja missä on kehityskelpoinen. Elämä on liian lyhyt omien motiiviensa ylianalysoimiseen ja itsensä leimaamiseen egoistiksi vain sillä perusteella, että on muka olemassa jotain pyhempää ja jalompaa. Mitä väliä lopulta oikeastaan on sillä, mistä motivaatio kumpuaa, kunhan se kumpuaa. Vaihtoehto olisi olla masentunut ja tekemättä mitään tai olla kuollut. 

Soveltavan draaman tekemisen syyt ovat minulla ehkä vähän eri kuin "puhtaasti" taiteellisen teatterin tekemisen, mutta niistä sitten erikseen. 

 "Ihmistä ajaa koko ajan eteenpäin jokin voima, toteutumisen pakko. Toteutumattomuus on teatterin traagisia peruskertomuksia. Toteutuminen on jotakin alkukantaista. Se on halua kukkia. Taiteen tavoittelu on toteutumisen pakkoa, samoin kutsumustyö.

 Ihminen on aloitteellinen. Heti kun ihminen tulee maailmaan, hän pyrkii aloitteisiin. Hän tulee tietoiseksi ominaisuuksistaan ja pyrkii etsimään niiden varassa rajojaan. Minua miellyttää ajatus, että pelkkä maailmassa olo on syy toimia." (Kaisa Korhonen)

Vallan linnake eli Borgen

Olen innostunut Vallan linnake -sarjasta ja katsonut sitä nyt kaikki Katsomosta tulleet jaksot. Ainoastaan yksi asia mua ärsyttää todella paljon. Se pääministerin mies! Hitto miten keskenkasvuinen tyyppi, pitää vaimoaan ihan tossun alla! Kaikki mitä se pääministeri tekee, on tämän kiukuttelijan mielestä väärin. En tiedä, onko miehestä tarkoituksella tehty niin ärsyttävä narsisti, vai onko hahmo tahattoman jälkeenjäänyt. Jotenkin on vaikea kuvitella, että noin fiksu nainen jaksaisi roikkua tuollaisessa miehessä. No, toisaalta jonkun mielestä hahmo on varmasti vain inhimillinen. Onhan pariskunnalla sentään kaksi lasta. 

Muutenkin noiden kahden suhde on kuvattu jotenkin yliromanttiseksi. Onko vuosikymmenen yhdessä ollut pariskunta edelleen noin toisissaan riippuvia ja kokoajan pussailemassa, ja jos toinen ei joka ilta jaksakaan harrastaa seksiä, niin toinen on jo eroamassa. Ei kai se nyt ihan noin mene kellään. 

Noh, on sarjassa vielä pari muutakin asiaa, mitkä ärsyttävät. Ensinnäkin se, miten avuttomia perheen lapset ovat! Kauhea kriisi syntyy siitä, ettei jääkaapissa ole maitoa ja pääministerin on lähdettävä ostamaan teini-ikäiselle tyttärelleen sitä. Mitä helvettiä! Osta ite maitos. Ja miksi lapsia pitää kuskata kouluun? Eikö Tanskassa kulje julkisia? Ihmetyttää myös se, eikö pääministerillä ole varaa hommata lastenhoitajaa tai edes siivoojaa? Ei kai nyt perheen arki voi kosahtaa pelkästään siihen, että mies on huomionkipeä, eikä jaksa vastata perheen arjen pyörittämisestä. Kyllähän käytännön asiat varmasti jotenkin rahalla järjestyisivät. No, tietenkin draamaa pitää saada jostain, kun kerta draamaa ollaan tekemässä. 

Muuten sarja on oikein kiinnostava ja viihdyttävä ja näyttelijät tosi hyviä ja normaalin näköisiä ihmisiä, ei liian kauniita. Poliittisten koukeiroiden todenperäisyydestä en osaa niin sanoa, mutta olen lukenut, että ne vastaisivat sarjassa hyvinkin todellisuutta. Suosittelen kyllä sarjan katsomista kaikille, mikäli joku vielä on välttynyt!

Nyt loppu

Nyt saa riittää tämä lopputyöstä murehtiminen! Ja se ei onnistu muuta kuin kirjoittamalla se lopputyö. Ei yhtään kivaa hommaa mutta ei auta. Aina ei voi olla kivaa. On sentään kaunis sää ja parvekemaisema. Homma vaatii myös paljon kahvia ja paljon vissyä. Nyt on kasassa 30 sivua jäsentelemätöntä lätinää ja lainauksia. Helppoahan tuo kirjoittaminen vielä on, mutta järkevän ja jäsennellyt tekstin aikaansaaminen onkin sitten ihan eri asia.

Lauantai-ilta Kallvikissa

Miksen oo pitkään aikaan (noin kolmeenkymmeneen vuoteen) käynyt Kalvikissa! Ihana paikka! Ihan kuin olisi Hangossa. Tai ulkomailla. Käytiin paistamassa makkarat ja maissit ja lähdettiin puoli kahden aikaan yöllä. Mulla oli päällä villasukat, pipo ja toppatakki.

Ikäkriisi

Tuntuu välillä, että olen liian vanha pitämään tällaista päiväkirjablogia. Sellaisia pitävät yleensä alle kolmekymppiset tai parikymppiset. Pitää miettiä uusi suunta, miksi oikeastaan kirjoitan tätä. Toisaalta mitä vähemmän kirjoitan, sitä typerämmältä se tuntuu ja päin vastoin. Kun pystyisin vaan ylipäänsä unohtamaan koko ikäasian ja vaan tekemään itselle tärkeitä juttuja, heittäytymään iästä huolimatta. On jotenkin outoa, kuinka esimerkiksi elokuvissa oman ikäiset näyttelijät tuntuvat 15 vuotta vanhemmilta kuin itse on. Usein myös oman ikäisillä on jo teini-ikäisiä lapsia ja pitkä työura takana. Siinä valossa en enää yhtään ihmettele, että ensinäkemältä monet luulevat minua 25-vuotiaaksi. 

Kesä on kulunut lähinnä lukiessa, vähän juhliessa, elokuvia katsellessa ja tanssiessa. Mitään oikeaa lomaa en ole osannut mökkeilyn jälkeen pitää, vaan olen tasaisesti stressannut kaikkea mahdollista. Siksi varmaan tulin kipeäksi, jotta voisin muutaman päivän vaan olla stressaamatta ja lykätä tärkeitä asioita hyvällä omallatunnolla. Lopputyötä olen kirjoitellut hiljakseen, enemmän olen lueskellut. 

Syksyllä on tiedossa paljon kaikkea kivaa opintoihin liittyvää, kun nyt vaan malttaisin hoitaa alta pois nämä kesähommat. Ajattelin vihdoin jatkaa espanjan opintoja ja tiedossa on myös tanssiopintojen lisäksi monologikurssia, tanssiteatteria, corporal mimea ja mahdollisesti visuaalista teatterilabraa. 

Olen nyt tehnyt pikkuasioista valtavia peikkoja, ja toivon että saan pian ryhdistäydyttyä. Toisaalta lukeminen ja elokuvien katseleminen on ollut mukavaa ja inspiroivaa. Moni leffa on tehnyt vaikutuksen, muun muassa Rust & Bones (ja Marion Cotillard on kyllä maailman kaunein nainen). Katsoin myös uudelleen Take This Walz -leffan. Jostain syystä tykkään siitä tosi paljon, vaikka Michelle Williamsin olemus on jollain lailla ärsyttävän ja kiehtovan löllö. (Mietin, miten niin ruikkulaiha ihminen voi olla olemukseltaan niin löysä!) Mulla tulee Michellestä mieleen yksi tuttu. Hän on jotenkin olemukseltaan ja käytökseltään ihailtavan luonnonlapsi, hänellä on taipumus vaikuttua tosi vahvasti asioista ja lähestyä ihmisiä tosi suorasti ja sanoa ajatuksiaan ääneen. Näen Michellen olemuksessa myös itseäni. Varsinkin lukioaikoina muistutin kuulema kasvoiltani paljon häntä.

Ihan ei ole tämä kesä mennyt hukkaan. Olen hieman päässyt grillailemaan, saunomaan ja tealttailemassakin käytiin. Kyseessä oli eräs metsätapahtuma, jossa on paljon hauskoja tyyppejä ja paljon teknoa. Sattui myös helteet tuolle viikonlopulle, mukavaa! Rakastan telttailua ja metsässä olemista, lähteminen ja pakkaaminen on vaan usein aikamoinen operaatio. Ainoa puute tuossa paikassa on, että lähellä olevassa lammessa ei saa naapurien vuoksi uida. Käytiin siis salaa uimassa, ennenkuin se kiellettiin uudelleen. Telttailuun kyllä kuuluisi uiminen ja helle. 

Tämä ikäkriisi puskee näemmä aina, kun olen vähän liikaa itsekseni, enkä tee tarpeeksi "hyödylliseksi" katsomiani asioita. Paradoksaalisesti mitä enemmän stressaan ja moitin itseäni, sitä vähemmän saan aikaiseksi. Pitää vaan tehdä joka päivä edes vähän jotakin, joka vie eteenpäin, niin mieli pysyy rauhallisena. 

Syksyn tanssitreenit

Tulipa sitten heti flunssa, kun pääsin vauhtiin treenaamisessa. Nytkin on kuumetta, joten päivityksestä tulee lyhyt ja kuiva. Ei auta kuin maata sängyn pohjalla nenäliinavuoren keskellä. Tuo fitness-jumppa taisi olla vähän liikaa. Tuli tosi huono olo kesken tunnin ja lihakset on vieläkin (nyt tiistaina) kipeät. Toisaalta oli ihana päästä kunnon rääkkiin pitkästäaikaa, mutta ilmeisesti olisi pitänyt lauantai lepuuttaa. Oli ihana päästä myös kunnolla nykytanssin treenaamisessa alkuun. Toivottavasti jo ensiviikolla taas. Tämä viikko taitaa mennä toipumiseen.


VK 33

Torstai 13.8.
nykytanssi 90 min.

Perjantai 14.8.
jazz 60 min.
fitness 120 min.

Lauantai 15.8.
nykytanssi 75 min.
nykytanssi 75 min.



VK 34, 35

FLUNSSA



VK 36

la 5.9. 
fyysinen teatteri 5 h

su 6.9. 
fyysinen teatteri 5 h


VK 37

ti 8.9.
baletti 75 min.

ke 9.9.
juoksulenkki 60 min.

to 10.9.
nykytanssi 90 min.

la 12.9.
fyysinen teatteri 5 h

su 13.9.
fyysinen teatteri 5 h


VK 38

ti 15.9.
baletti 75 min.

to 17.9. 
nykytanssi 90 min.
venyttely 30 min.

la 19.9.
nykytanssi 75 min.
nykytanssi 75 min.


VK39

Tapahtumia tapahtumien perään

Kesällä on kiva kun on kaikenlaisia bileitä ja tapahtumia koko ajan, varsinkin täällä Helsingissä. Olihan Vaasassakin tapahtumia, mutta väkeä niissä oli vähemmän. (Tietenkin tapahtumiin lähtemistä rajoitti Vaasassa myös se, etten tuntenut sieltä ketään muita kuin koulukavereita.) Vaasassa olin myös viime kesänä joissakin tapahtumissa itse esiintymässä, ja muuten aika menikin teatterin parissa. Jotenkin siellä oli surullista se, että kovasti ihmiset järjestävät kaikenlaista mutta sitten kuitenkaan ihmiset eivät lähde tapahtumiin. Vaasalaisia haukutaankin "homeperseiksi". Kuulema vaasalaiset jäävät kotiin, jos sataa tai tuulee. Ja Vaasassa tuulee aina! Joskin siellä sataa vettä harvemmin kuin Helsingissä ja aurinko paistaa useammin.  No, itse olen usein ihan yhtä laiska.

Viime viikonloppuna oltiin hauskoissa puutaloteknobileissä Lapinlahdessa. Omenapuutalo on talo, jota voi vuokrata erilaisiin tapahtumiin. Mainiot bileet ja tuttujakin siellä oli. Alkuillasta tarkeni jopa mekossa ilman sukkiksia! Loppuillasta vaihdoin paljettihousuihin ja peruukkiin, mikä ehkä oli vähän överiä, koska naamiaisteemasta huolimatta suurin osa porukasta hiihteli farkuissa. Ainoastaan tapahtuman järjestäjillä oli tosi hienot kostyymit ja led-valoja hiuksien sisällä.

Uusiin ihmisiin en kauheasti tutustunut, väki oli ehkä jonkinverran nuorempaa teknoporukkaa. Olin myös tosi väsynyt ja gini kihahti vähän liikaa päähän.  Mutta bileiden formaatti oli mainio. Glitteriä löytyy vieläkin villapaidasta.

Paljon on jäänyt bileitä ja tapahtumia myös väliin. Osaksi tuon paskan sään vuoksi, osaksi laiskuuden, osaksi lopputyöahdistuksen vuoksi. Ja välillä on muutenkin kiva vaan elää arkea ja keskittyä tanssimiseen ja lukemiseen. Nyt pitäisi vaan rykästä se lopputyö pois jaloista, niin voisi keskittyä muuhun! Toisaalta on tullut luettua paljon kaikkea mielenkiintoista sen varjolla, että se jotenkin hämärästi liittyy aiheeseen.

Tänäänkin olisi vaikka mitä tapahtumia. Kalliossa ja Suvilahdessa nyt ainakin. Kohta alkaa olla tämän kesän juhlimiskiintiö täynnä, pitää ottaa jatkossa vähän iisimmin, ainakin sen ginin kanssa...