perjantai 31. toukokuuta 2013

Kuulumisia

1. Työ on vienyt mehut. Paljon muuta en ehdi. Tehnyt kokkina noin kymmentuntisia päiviä viisi päivää viikossa, tosin ehkä yhdessä Helsingin kauneimmista paikoista.

2. Suunnitteilla pieni kokeellinen tanssi/performatiivinen elokuva, jossa pääesiintyjänä Saara.

3. Kävin kampaajalla. Kolmas kerta tässä elämässä.

4. Olin oksennustaudissa ja laihduin vihdoin muutaman kilon. Paskin tapa ikinä laihduttaa (sytostaattihotojen jälkeen).

5. Kesä tuntuu menevän nopeasti töitä tehdessä.

6. Vihaan pääsykokeita mutta lähden huomenna sellaisiin.

7. Olen uinut jo kerran meressä ja kerran uimakuopassa. Työpaikan vieressä on ihana meriuimaranta ja kodin vieressä on uimakuoppa.

8. Olemme seuranneet kaksi viikkoa laulurastaan pesintää, munintaa ja poikasten lähtöä pesästä.

9. Joonas on alkanut kalastaa.

10. En ole tanssinut kuukauteen.