Tanssitreenaus kevät 2015

Pitkän tanssitauon jälkeen on aika taas aloittaa. Syksyn olen keskittynyt tekemään teatteriohjauksia, eli lähinnä aivotyöskentelyä ja vetämään draamatyöpajoja ja kärsimään useista flunssista. Olen myös näytellyt syksyn aikana melko paljon, mutta lukuun ottamatta draamaprosessinäyttelemistä ja omassa lopputyöohjauksessa näyttelemistä, esiintyminen on ollut hyvin tekstipainotteista. Nyt kroppa (tai ainakin mieli) huutaa liikuntaa, venyttelyä ja notkistumista. Syksyllä flunssa iski heti, jos uskaltauduin vähänkin tekemään jotain lihaskuntoharjotteita tai punnerruksia. Viime keväänä taas vaivasi revähdys lapaluun seudulla ja piti välttää käsien varassa olemista. Käsivoimat ovat siis ihan poissa ja nykytanssi vaatii kyllä notkeuden lisäksi paljon voimaa.

Aloitin ennen joulua kevyesti, juoksemalla ja venyttelemällä ja rullailemalla pilatesrullalla. Eilen uskaltauduin hieman tekemään myös vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia. Ainakaan vielä ei ole kuntoilu kostautunut flunssalla. Mikäli flunssa pysyy nyt poissa, lisään liikuntaa vähitellen ja venyttelen säännöllisesti. 12.1. alkavat tanssitunnit ja samalla viikolla alkaa koulussa akrobatia, jota onkin sitten kolme kertaa viikossa. Hui!

Väsynyt ohjaaja heinäkuussa

maanantai 29.12. 
juoksulenkki 60 min.
venyttely ja voimistelu 90 min.
pilatesrullailu 30 min.

torstai 1.1.
lihaskunto ja venyttely 120 min.

lauantai 3.1. 
juoksulenkki 60 min.
venyttely 60 min.

tiistai 6.1.
juoksulenkki 60 min.
venyttely 60 min.

perjantai 9.1.
nykytanssi 45 min.







vk 3

maanantai 12.1.
venyttely ja voimistelu 60 min.
pilates 60 min.
baletti 60 min.

tiistai 13.1. 
nykytanssi 60 min.
pilatesrullailu 30 min.

keskiviikko 14.1.
lyrical jazz 60 min.

torstai 15.1.
kuntobaletti 60 min.

lauantai 17.1.
kehon huolto 60 min.
baletti 60 min.


vk 4

maanantai 19.1.
pilates 60 min.
baletti 60 min.
venyttely 30 min.

tiistai 20.1.
venyttely 120 min.

keskiviikko 21.1.
akrobatia 70 min.
hip hop 60 min.

torstai 22.1.
akrobatia 70 min.

perjantai 23.1.
akrobatia 60 min.
pilatesrullailu/venyttely 30 min.

lauantai 24.1.
baletti 60 min.
juoksulenkki 50 min.
venyttely 30 min.


vk 5

tiistai 27.1.
nykytanssi 70 min.
venyttely 30 min.

keskiviikko 28.1.
akrobatia 60 min.

torstai 29.1.
akrobatia 70 min.

lauantai 31.1.
kehon huolto 60 min.
baletti 60 min.

sunnuntai 1.2.
astangajooga 60 min.


vk 6

maanantai 2.2.
pilates 60 min.
venyttely 60 min.

keskiviikko 4.2.
akrobatia 60 min.

torstai 5.2.
akrobatia 60 min.
venyttely 30 min.

perjantai 6.2.
akrobatia 60 min.
venyttely 30 min.

lauantai 7.2.
kehon huolto 30 min.
baletti 60 min.


vk 7

torstai 12.2. 
akrobatia 60 min.

perjantai 13.2.
juoksulenkki 60 min.

lauantai 14.2.
kehon huolto 60 min.
baletti 60 min.


vk 8

tiistai 17.2.
akrobatia 120 min.
nykytanssi 60 min.

keskiviikko 18.2.
akrobatia 60 min.

lauantai 21.2.
nykytanssi ja akrobatia 90 min.


vk 10

lauantai 7.3.
baletti 60 min.
pilates 60 min.
nykytanssi 60 min.

sunnuntai 8.3.
juoksulenkki 60 min.


vk 11
perjantai 13.3.
juoksulenkki 60 min.
pilates 120 min.

lauantai 14.3. 
baletti 60 min.
kehon huolto 120 min.

sunnuntai 15.3.
juoksulenkki 60 min.

Päivän motto

"Pidä silmällä donitsia, älä sen reikää."

Tein myös tänään elämäni ensimmäiset banaanilettuset, kun niistä niin paljon vaahdotaan. Kuvaa ei ole koska söin niistä puolet melkein heti ja loput on jo vähän lötköjä. En kyl tiiä, onko ihmisen hyvä syödä noin paljoa munaa. Liika proteiinin saanti lisää kihdin ja reuman riskiä ja haittaa ruuansulatusta jne.  Ihmiset syö nykysin ylipäänsä ihan hulluna proteiinia. Vähempikin varmaan riittäisi.

Niihin lettuihin tuli:

kolme banaania
neljä munaa
vähän mantelijauhetta
kardemummaa
vaniljasokeria

Paistetaan pannulla kookosöljyssä pieninä lettuina koska muuten vaikea kääntää. Hyviä oli, varsinkin vähän jäähtyneinä!

Kesän treenit

Tanssitauko on venähtänyt pitkäksi flunssan, koulun ja lopputyön vuoksi. Vähän olen heilunut koululla iltaisin ja viikonloppuisin, mutta nyt taas en pariin viikkon ole muuta kuin lenkkeillyt.

Tänään oli kesän ensimmäinen tanssitunti ja oli mukavaa, vaikkakin ihan vaan nykytanssin lattiatekniikan perusteita käytiin läpi. Rentoudesta on tietty hyvä muistuttaa itseään aina sillointällöin. Ensiviikolla tiedossa 12 tuntia tanssia. Mitenkähän lavastuskurssin ja flunssan rapistama kroppa mahtaa suhtautua!


30.5. perjantai:
juoksulenkki 45 min.

31.5. lauantai:
nykytanssin lattiatekniikka 90 min.
venyttely 60 min.

1.6. sunnuntai:
nykytanssin lattiatekniikka 90 min.

2.6. maanantai:
nykytanssi 100 min.
venyttely 30 min.
pilates 60 min.

3.6. tiistai:
nykytanssi 120 min.
pilates 60 min.

4.6. keskiviikko:
nykytanssi 90 min.
pilates 60 min.

7.6. lauantai:
akrobatia, nykytanssi ja venyttely 120 min.

8.6. sunnuntai:
akrobatia, nykytanssi ja venyttely 90 min.

9.6. maanantai:
akrobatia 45 min.
tanssitekniikka 60 min.

10.6. tiistai:
akrobatia 30 min.
tanssitekniikka 60 min.
musikaalitanssi 60 min.

kuva: Gesina Sundström

Scenografi ja puvustus

Pienoismallin rakentamista

Kevään viimeinen kurssi koulussa. Pitkiä päiviä ja kädet verillä askartelusta. Mutta opettavaista ja inspiroivaa oli. 

 Pukusuunnittelua

Katsomossa

Olen katsonut nyt yhteensä kahdeksan tuntia vuorokauden sisällä teatteria ja täytyy kyllä sanoa, että meidän koulussa opiskelee ja opettaa ihan todella taitavia ihmisiä. Tämän päivän kakkoskurssilaisten ohjaajantyön demot olivat loistavia! Lisäksi kävin aamulla katsomassa kaupungin ruotsinkielisessä teatterissa yhden lastennäytelmän, joka sekin oli mainio. Eilen näin ykkösluokkalaisten kokoillannäytelmän, joka myöskin oli hyvä. Ja kesti yli kolme tuntia.

Nyt vaan pitäis uskaltaa itsekin ryhtyä toimeen. Jotenkin hirveet paineet, kun kaikki on niin hyviä. Toisaalta todella inspiroivaa!

Päivän tietoisku

"Kun näyttelijä pannaan keskittymään siihen, 
minkä vaikutuksen hän tekee yleisöön, 
hänen kykynsä saavat kuoliniskun." 
(Judith Weston)

"Näyttelijät, jotka yrittävät näytellä tunnelmaa, saattavat päätyä juuri vastakkaiseen tulkintaan kuin ohjaaja on toivonut: näyttelijä ponnistelee "näyttääkseen" vakavasti otettavalta ja tuottaa tahattoman koomisen vaikutelman. Yritys olla "kepeä" ja pulppuileva voi tehdä näyttelemisestä hyvin kömpelöä. Tällöin näyttelijän huomio kiinnittyy väärään asiaan. Näyttelijän into miellyttää ohjaajaa ja tavoitella haluttua vaikutelmaa saa hänet keskittymään yrittämiseen. Lopulta esityksessä näkyy päällimmäisenä pelkkä ponnistelu. Jos näyttelijä ryhtyy seuraamaan itseään, eikä luota ohjaajaan, katsojan/katsottavan suhde särkyy ja taika katoaa."

Ohjaa siis verbeillä! Älä adjektiiveilla. (toim. huom.)

Tämähän pätee ihan muutenkin elämässä. Kun ihminen alkaa liikaa keskittyä siihen, mitä muut häneltä odottavat, hän kadottaa pikkuhiljaa oman itsensä ja tekemisen ilon. Fokus siirtyy väärään paikkaan. Lavalla tämä näkyy heti. Jos näyttelijä pelkää ohjaajaa (tai yleisöä) tai yrittää miellyttää ohjaajaa (tai yleisöä), molemmat näkyvät. Myös yleisö aistii tämän.

Kaisan hulvaton salsaa tanssiva pupu, joka ei ollut kyllä tippaakaan ponnisteltu hahmo. 

Mallina Suvilahdessa

Olin käsilläseisontamallina Helsingin Suvilahdessa kiirastorstaina. Tukka ja meikit jäi kaikessa kiireessä laittamatta mikä mua itseä vähän harmittaa (koska nyt stailaus näyttää musta vähän keskeneräiseltä) mutta Gesina sai hyvin kuvausideansa toteutettua. Otettiin vielä lisäksi muutama päälläseisontakuva. (Kuvien oikeudet  Gesina Sundström.)

Hiustenkasvatusprojekti

Koska mulla ei ole ollut pitkiä hiuksia... ööh, noin viiteentoista vuoteen, tuntuu jännältä ja niin helpolta tämmöinen, että kaikki hiukset saa kiinni ilman mitään pinnejä ja pantoja. Mikään ei näytä mulla niin urpolta kuin joku jumppapanta. Kokeilin pitkästäaikaa suoristaa tukan ja laitan nyt teinibloggaajamaisesti pari omakuvaa tännekin. (Samalla testasin jotain uudehkoa oranssia halpishuulipunaa, merkki gina tricot, en suosittele, koska se leviää helposti. Oli tosin myös helppo pestä pois.)

Identiteetti muuttuu kyllä hieman hiusten myötä. Leikkasin lukion jälkeen hiukset lyhyeksi ja värjäsin mustaksi ja sillä tiellä olen ollut; en ole malttanut kasvattaa. Välillä olen veistellyt takahuituloita puukollakin. Kampaajalla olen käynyt nyt kolme kertaa sitten lapsuuden. Saatan käydä vielä vähän harmaannuttamassa ja vaalentamassa noita kesän aikana, jos on rahaa. Mutta hiustenkasvatus jatkuu ja jatkuu vaan.

Viikon motto

Jollei se onnistu tänään, niin ei kyllä huomennakaan. Joten eiköhän aloiteta tänään!

Turha jäädä odottelemaan parempaa päivää ja sitä että olisin jotenkin valmiimpi, koska sitä valmiimpaa päivää ei tule muuta kuin harjoittelemalla. Odottamalla oppii odottamaan, tekemällä tekemään.

Kuukausi treenien aloittamiseen!

Mulla on nyt tasan kuukausi aikaa keskittyä käsikirjoituksen tekemiseen tai siis esityksen rakenteen ja sisällön suunnitteluun sekä koreografioihin. Varsinaiset tekstit (mikäli niitä edes käytetään) onkin jo aika hyvin kasassa. Lisäksi koulu jatkuu viikon päästä! Lähempänä ennen treenejä aika menee sitten kuitenkin lähinnä treenien suunnitteluun. 

Ne ovatkin oikeastaan kaksi aivan eri asiaa, esityksen sisällön suunnittelu ja treenien suunnittelu, sillä nyt en tee esitystä puhtaasti devising-tekniikalla (mikä tarkoittaa ryhmälähtöisyyttä esityksen sisällön rakentamisessa). 

Esityksen sisällön ja rakenteen suunnittelua ja treenien suunnittelua ei saisi sekoittaa, koska silloin lopputulos kärsii tai vaihtoehtoisesti treenit kärsivät. Jos itsellä ei ole selvillä, minkälaista sisältöä ja kokonaisuutta esitykselle on hakemassa, on treenejä vaikea suunnitella niin, että ne vievät kokonaisuutta eteenpäin. Jos taas treenien suunnitteluun itsessään ei panosta yhtään, saattaa treeneistä tulla liian sisältökeskeiset ja liiankin tiiviit, esim. lämpät, keskustelut, palaute ja loppurentoutukset ja muut saattavat helposti unohtua.

Mulla on aiemmin ollut tapana pitää innostuksessani liiankin intensiivisiä ja työteliäitä treenejä ja unohtaa toisinaan palaute, lämpät ja keskustelut kokonaan. Olen saanut siitä hieman sekä moitetta että kiitosta ja ottanut opikseni. Tietenkään aina treeneissä ei tarvitse loppupalautteita yms. mutta esimerkiksi lämpät on tosi tärkeää pitää, koska niillä sekä ruumis että mieli orientoituvat treeneihin. Lisäksi treeneissä on hyvä olla jokin kokonaisrakenne, josta sitten voi tarvittaessa vähän joustaa. Keskustelut ja palautteet ovat tärkeitä aina välillä, ettei näyttelijöillä tule sellainen olo, että heille ei kerrota mitään, heitä ei oteta mukaan ja että heidän ajatuksensa eivät ole tärkeitä. Tietenkään treeneissä ei ole tarkoitus käyttää turhaa aikaa jatkuvalle lätinälle ja arkikeskusteluille.  

Esityksen sisältö ja rakenne kumpuavat paljon siitä, mitä treeneissä tehdään ja mitä näyttelijät tarjoavat. Jokaisesta treenistä syntyy uutta sisältöä ja uusia ajatuksia, miten kohtauksia toteuttaa.  Treenien suunnittelu on hauskaa, mutta haastavaa siitä tekee se, miten ottaa esityksen sisältö mukaan harjotteisiin yrittämättä silti tehdä heti ensimmäisissä treeneissä valmista esitystä. Pitää olla avoin esiintyjien ehdotuksille mutta silti pitää kiinni jostain punaisesta langasta ja omasta intuitiosta ja tyylistä, mistä koko idea alunperin esitykseen lähti. 

Palaan aiheeseen vielä myöhemmin!

Flunssan vankina

Kun on ollut kaksi viikkoa lähes täysin kotona sisätiloissa omituisen pitkään kestävän flunssan kourissa, on uskomattoman ihanaa päästä pitkälle kävelylenkille. Ja vielä kun tuo meren ranta on tuossa kivenheiton päässä. Vähän kuin olisi ollut vankilassa ja vapautunut sieltä. Ihana raikas, tosin aika viileä merituuli virkisti kyllä! Luksusta olisi, jos pääsisi juoksulenkille ja tanssitunneille jo viikon sisään mutta pelkkä kävelykin tuntui jo palauttavan elämään takaisin. Tunnin lenkki tuntui ihan kuin olisin ollut pidemmälläkin matkalla.

Hyvä että lenkkeilin eilen sillä nyt täällä sataa lunta ja rakeita.

Kuvassa on hilpeästi Vaasan vankila. Vaikka ikkunoista on hienot merinäköalat, en silti toivo joutuvani sinne asumaan.

Toukokuu på svenska

Kahden viikon päästä jatkuu taas elämäni ruotsinkielisenä. Hieman jännittää. Suomen kielen mukana katoaa aina jotenkin identiteetti, huumorintaju ja äly. Koko Tiia hukkuu sönköttämisen taakse. Mutta haasteita pitää olla.

Lavastuskurssi on nyt kyseessä, tulee tarpeeseen. Lavastus on aina ollut teatterin osa-alueista se, joka on vähiten kiinnostanut. Jotenkin avaruudellinen hahmottaminen, tilojen rakentaminen, tavaroiden roudaus ja askartelu, kaikki mikä siihen liittyy, vähän ahdistaa. Toisaalta oon kuitenkin aina lavastanut omat ohjaukseni, en tiiä mikä siinäkin sitten on. Enemmän ehkä kutsuisin omia lavastuksiani sisustamiseksi tai visuaaliseksi tuunaukseksi.

Metropoliassa opiskellessani lavastaja Reija Hirvikoski veti meille todella kiinnostavan lavastuskurssin. Järjestelimme tuoleja erilaisiin kasoihin ja arvailimme kasojen perusteella niiden sisältämiä tunnetiloja. Valokuvasimme vieraita ihmisiä kaupungilla. Pohdimme mitä eroa on täysin valkoisella ja täysin mustalla teatteritilalla ja keräilimme roskia pihalta ja teimme niistä kollaaseja. Muistaakseni Reija kommentoi omaa lavastusehdotustani roskaläjäksi. Uskoisin että lavastus- samoin kuin valosuunnittelukammoni perustuvat siihen, etten tiedä aiheista vielä kovin paljoa. Ja ehkä ohjaajan ei tarvitsekaan ihan kaikesta tietää kaikkea. Omimpia aihealueita teatterissa ovat äänisuunnittelu, kokonaiskoreografiat ja puvustus. Ja tietty väliaikatarjoilu!







































Ehkä tämä tuleva kurssi saa mut nyt taas kiinnostumaan lavastamisesta uudella tavalla. Jotenkin mulla tökkii sellainen lavastuksellinen aiheen alleviivaaminen ja lavastuksessa näkyvä symbolismi. Esimekiksi, jos esityksessä käsitellään huonoa omaatuntoa, niin sitten lavastaja rakentaa jonkin kirveen kattoon, joka roikkuu koko esityksen ajan uhkaavasti ja heilahtaa lopussa. Visuaaliset asiat taas kiinnostavat paljonkin. Moni kohtaus on saanut alkunsa jostain asusta tai hahmosta tai esineestä, kuten kuvassa olevasta päästä.

Sitten oonkin buukannut koko kesäkuun täyteen lopputyötreenejä. Jännää! Vielä pari näyttelijäehdokasta pitää tavata, toinen vähän epävarma mutta eiköhän näillä pärjätä. Itse luultavasti oon lavalla myös, niin tulee treenattua tanssia ja esiintymistä samalla.

Kahden viikon pakollinen tanssitauko on nyt tullut flunssan takia. Luulen, että se venähtää kolmeen viikkoon. Nään jatkuvasti unia, että musta on tullut niin kömpelö, etten osaa enää edes kuperkeikkaa. Onneks koko kesä pelkkää treeniä.

Vappu

Vaasassa paistaa aina aurinko, olen kuullut. Ja se kyllä pitää uskomattoman hyvin paikkansa. Ei nyt ehkä ihan aina, mutta melkein. 

Vappuaattona Vaasassa ei ollut ketään missään. Hovioikeudenpuistikossa oli joitakin teinilaumoja oksentelemassa. Vappupäivänä sitten oli enemmän torilla porukkaa. Aurinko paistoi molempina päivinä mutta muuten keli oli viileä. Täällä tuulee aina. 

Meidän vappu meni flunssaillessa ja elokuvia katsellessa. Joonas oli tehnyt neliprosenttista kotisimaa, joka oli jotain perinteisen siman ja tumman oluen väliltä. Hyvää! 

Tehtiin aattona pieni kävelylenkki eläinasuissa ja herätettiin hilpeyttä vastaantulijoissa. En oikeastaan kaipaa Helsingin kreisiä vappuaattoa Mantalla mutta vähän orpoa täällä kyllä oli. Olen tainnut viettää vapun aikaisempina vuosina aina Helsingissä, viimeksi Lauttasaaressa kotibileissä, jossa vierailin menestyksekkäästi Jussi 69:nä. 

Sotasankarit, lahkonjohtajat ja psykopaatit

Aika synkissä asioissa on mieli liikkunut viime päivinä, kun olen lukenut tuota Hannu Lauerman Pahan anatomiaa edelleen. Nyt sain sen viimeyönä luettua loppuun.

Pahuus on vain lähtökohta kirjan teemoille ja muutenkin hyvin seikkaperäinen käsite. Pahuuden kattonimikkeen alla psykiatrian dosentti, lääketieteen tohtori ja psykiatri Lauerma on valikoinut aiheiksi muun muassa sodat, fanaattiset ja kieroutuneen väkivaltaisesti toimivat uskonlahkot, väkivaltarikollisuuden, psykopatian, mielisairaudet väkivaltaisuuden tai "pahuuden" taustalla, sadomasokismin, seksuaalisen hyväksikäytön...

Kiinnostavasti pohditaan esimerkiksi sitä, mitä eroa lopulta on terrorismilla, sotimisella ja järjestäytyneellä väkivaltarikollisuudella. Yksittäiset väkivaltarikokset ovat pieni pisara meressä, jos vertaa kuolleiden määrää sodissa kuolleisiin. Sotaa käsittelevän kappaleen lopussa Lauerma toteaakin kyynisesti, että " Neljäs maailmansota soditaan kepein ja kivin, mikäli yhtäkään ihmistä on enää jäljellä kolmannen ydinaseilla käytävän maailmansodan jälkeen."

Syvästi pureudutaan myös siihen, minkätyyppiset taustat ovat ihmisillä, jotka ajautuvat tappamaan tai kohtelemaan väkivaltaisesti toisia ihmisiä. Yksiselitteisiä syitä ei tietenkään ole; aggresiivisuutta on meissä jokaisessa ja jokaisella on periaatteellinen mahdollisuus tappaa. Mahdollisuus tappaa on osa biologiaamme. Joitakin säännönmukaisuuksia kuitenkin löytyy. Esimerkiksi lapsia raiskaamaan päätyvät ihmiset ovat useimmiten itsekin lapsuudessaan olleet insestin uhreja. Yhdessä kappaleessa puhutaan myös "pahuudesta" tai aggressiivisuuden ilmenemisestä luonnossa.

Pitkän ja mielenkiintoisen kappaleensa kirjassa on saanut kartanolaisuus-uskonlahko. Kartanolaisuus oli kahden omalaatuisen, mahdollisesti suuruursharhoissa toimineiden naisen pyörittämä uskonlahko 1930-luvulla. Lahkon toiminta oli hyvin kyseenalaista sisältäen lasten ja aikuisten alistamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä ja kaiken henkilökohtaisen vapauden kieltämistä ja rajoittamista. Avioliitto ja "normaali seksuaalinen kanssakäyminen" olivat kartanolaisille synneistä suurimpia. Kuitenkin lahkon johtajat kajosivat seksuaalisessakin mielessä lahkonsa jäseniin räpeltämällä ja runtelemalla näiden sukuelimiä uskonnon varjolla. Myös varsinaisia yhdyntöjä tapahtui lahkolaisten kanssa lahkonjohtajien aloitteesta. Kaikenlainen kauneuteen ja ulkonäköön keskittyminen oli myös kiellettyä ja kartanolaiset eroittuvaitkin muista ihmisistä tarkoituksellisen ruman ulkonäkönsa perusteella. Lapselle, joka ei paremmasta tiedä, on vaikea lähteä aikuiseksi kasvettuaankaan tällaisesta maailmasta pois, jos peloitteena on helvetti, Jumalan julma miekka ja ties mitä uhkailua ja kiristämistä. Kaksi tiettävästi täysjärkisenä pysynyttä ihmistä lahkosta on kuitenkin karannut ja he ovat kertoneet ulkomaailmalle toiminnan mielettömyyksistä. Nämä sisarukset olivat lapsesta saakka 20-vuotiaiksi kasvaneet kartanolaisina ja lopulta päässeet pakenemaan. He kertovat että kun olivat 20 vuotta kohdanneet pelkkää kieroutunutta kaltoinkohtelua, tuntuivat tavalliset ihmiset ulkomaailmassa  uskomattoman ja epätodellisen kilteiltä.

Edelleenkin fanaattisia uskonlahkoja on, mutta ehkä niiden väkivaltainen toiminta Suomessa ei pääse ihan noin kauan valtoimenaan kukostamaan kuin 1930-luvulla, jolloin esimerkiksi lasten oikeuksista ei vielä paljoa puhuttu ja uskonnolla selitettiin monia toimintoja. Silti fanaattisuutta ilmenee edelleen ja lahkoja syntyy ja kuolee.

Käsittelyssä ovat myös sarjamurhaajat, kuten Viiltäjä-Jack ja Aileen Wuornos,  koulusurmat, poliitikot ja valtion päämiehet (muun muassa Kekkonen), viihdeteollisuus, murhadekkarit, skitsofrenia ja kilpaurheilu. Esimerkiksi Urho Kekkosen voidaan katsoa saaneen nuoruuden kiihkossaan aikaan enemmän pahuutta ja kuolemia kuin yksittäisen massamurhaajan tai koulusurmaajan. Pahuuttaa löytyy sieltä, missä on ihmisiä tai ylipäänsä jotain elämää, valtaa, kilpailua ja taistelua. Pitkä luku kirjassa on myös psykiatrian historiasta. Psykiatrian historia voidaan nähdä myös yrityksenä ymmärtää ja hillitä pahuutta tai pahoja tekoja.

Kiinnostava, provosoiva ja ajatuksia herättävä kirja. Ihmiskunnan historia on musta, eikä se siitä ole pahemmin muuttunut. Tappamisen muodot vain muuttuvat ja tappajia ja tapattajia löytyy Suomestakin ihan presidenttitasolta asti.

Hiihtämistä

Oon jotenkin eilen ja tänään miettinyt Mika Myllylää, hiihtämistä ja dopingia ja sitä miten traagista on, kun ihminen ottaa itsensä ja tekemisensä liian vakavasti.

Tietenkin kyse on Myllylän kohdalla ollut myös suurista rahasummista ja maineesta; tuollainen maineen menettäminen on hieman eri mittakaavassa kuin pilkun pistäminen väärään paikkaan artikkelissa. Mutta silti, Myllylä olisi tarvinnut ammattiapua tajutakseen, että asiat voisi ottaa vähän rennomminkin. No, enpä minä häntä henkilökohtaisesti tuntenut mutta haastatteluista paistaa läpi fanaattisuus voittamista ja urheilua kohtaan. Ja on vaan niin surullista, että ihminen kuolee jonkun niin typerän asian kuin kilpaurheilun ja maineen menettämisen takia.

Toisaalta tekemisen flow ja extreme-kokemukset (joksi olympiakullan saaminen voidaan ehkä laskea) voivat koukuttaa kenet tahansa pahasti. Joissain tutkimuksissa on todettu, että monilla ammattirikollisilla on nuoruudessaan kilpaurheilutausta. Tämä kertoo siitä, että kilpaurheilun ja rikollisuuden pariin hakeutuu ihmisiä, joille peruselämykset eivät riitä, vaan pitää tavoitella extrajännitystä elämään. Lisäksi kilpaurheilun ja rikollisuuden pariin hakeutuvat ihmiset ovat usein epäsosiaalisempia kuin ihmiset yleensä.

Mika Myllylän kohdalla minusta traagisinta ei ollut dopingin käyttö, vaan se, ettei hänellä  ulkopuolisen silmin tuntunut olevan elämässään mitään muuta sisältöä kuin hiihtäminen. Eikä sitä lopulta urheilu-uran päätyttyä löytynytkään muualta kuin alkoholista. Tämä nyt on tietenkin vain Myllylän julkisuuskuva. Voihan olla, että hän eli omasta mielestään (toivottavasti näin on), hyvinkin mukavan, täyteläisen ja kiehtovan elämän.

Maineen ja kunnian tavoittelu sekä ein sanomisen vaikeus ei suinkaan jäänyt 90-luvulle.

Kyse ei ole pelkästään ihmisen omasta kunnianhimosta, vaan siitä, että jos töitä nykypäivänä ylipäänsä haluaa tehdä, sitä on tehtävä ihan hulluna.  Jotenkin kaikesta puuttuu suhteellisuus. Jos haluaa hiihtää, on eliminoitava kaikki muu ja vedettävä kaikkia mahdollisia mössöjä mitä valmentajat keksivät ehdottaa.

Itsekin otan usein (itseni) ja teatterin tekemisen liian vakavasti. Se vain sieppaa mukaansa ja huomaan, että koko maailma täyttyy esityksen tekemisestä. Onneksi suuri osa tutuista on muita kuin teatteri-ihmisiä, jotka muistuttavat olemassaolollaan siitä, että teatteri on vain pieni osa elämää ja yksi ilmiö muiden joukossa. Itselle jotkut esitystä koskevat kysymykset muodostuvat välillä elämää ja kuolemaa tärkeämmiksi ja silloin on hyvä palauttaa mieleen, että näytellä on ruotsiksi spela teater, "pelata, leikkiä".

Hulluudestamme

Paska flunssa iski taas Helsingissä ja ei meinaa mennä millään ohi. Oon siis vaan lukenut, suunnitellut kohtauksia esitykseen ja kuunnellut Freddietä. Mieltä kyllä piristäisi, jos pääsisi jo tanssitunneille ja lenkille. Pää hajoo kohta kotona. Oon kyllä saanut nyt taas prokkiksen suunnittelun vauhtiin. Se vaatii tällaista yksin oleskelua.

Luin Claes Anderssonin Hulluudestamme ja hulluudestanne. Oli hyvä ja kiinnostava kirja mutta niin pikkuinen ja lyhyt! Olisin lukenut mielelläni aiheesta vaikka kuinka paljon lisää. Samankaltainen kevyehkösti kirjoitettu mutta tieteellisesti relevantti teos on Siri Hustvedtin Vapiseva nainen. 

Huomaa kyllä, että Anderssonin kirjan kirjoittamisesta on jo yli kymmenen vuotta aikaa, sillä esimerkiksi Lauri Viidan sairaudesta on tullut uutta tietoa. Nykytiedon mukaan Viita sairasti maanisdepressiivisyyttä, ei skitsofreniaa, mikäli diagnooseilla nyt niin on väliä. Mutta tämä selittää sen, että Lauri Viita pystyi kirjoittamaan ja jatkamaan suht. täysipainoista taiteellista työtään sairastuttuaankin.

Aloin tänään myös lukea Hannu Lauerman Pahuuden anatomiaa, jossa käsitellään nimensä mukaisesti pahuutta tieteellisesti ja hyvin monesta vinkkelistä. Kirjassa mainitaan muun muassa kiinnostavia faktoja Kekkosen poliittisesta toiminnasta. Palaan näihin kirjoihin ja teemoihin vielä myöhemmin täällä blogissa.

Paluu arkeen

Pääsiäisenä koin lapsiperheidylliä, nukahdin tuhisevan ja kuorsaavan kissan viereen ja rapsuttelin koiraa. Tein hiekkakakkuja, pelasin sählyä ja väritin värityskirjaa nelivuotiaan kanssa ja illalla join valkoviiniä aikuisten kanssa.

Toisena iltana join "vähän" enemmän viiniä ja tapasin Helsingin tuttuja. Puolet Helsingin kavereista jäi väsymyksen ja orastavan flunssan takia näkemättä. Sinänsä harmi, koska täällä Vaasassa mulla ei vielä niin paljoa tuttuja ole.

Kiirastorstaina olin mallina käsilläseisontakuvauksissa Lintulahden tunnelissa. Kuvista tuli hyviä! Vähän olisin mielestäni voinut laittaa hiuksia ja naamaa hehkeämmäksi mutta kuvaaja ja assari olivat niin kylmissään, että kuva piti saada äkkiä pakettiin. Hauska kokemus, vaikka tulikin vähän vilu vähissä vaatteissa.

Lisäksi olin katsomassa Teatteri Takomossa (tämänhetkisessä suosikkiteatterissani) Teoreemaa. Hyvin saman tyyppistä "sekoilua", mitä itsekin tykkään tehdä lavalle. Esityksen jälkeen oli onnellinen olo, kun näyttelijät olivat niin pirun hyviä ja kokonaisuus oli ihanan kursailematon, assosiaatioihin ja lavalla oleviin persooniin luottava. Mitä sitten, jos esitys on vähän liian pitkä? Epätäydellisyys on vaan hyvä juttu ja liika hiominen ei välttämättä tee hyvää kokonaisuudelle. Liian hiotut ja viimeistellyt esitykset jättävät usein muovisen maun.

Täältä voi katsoa leffan, josta esitys on ottanut vaikutteita Tosin ilman tekstityksiä, mutta eipä tuossa nyt paljoa puhutakaan. Teorema

Sidi Larbi

Kesän aikana olis sitten tavoitteena oppia liikkumaan tällain kuin tässä videolla.

http://vimeo.com/53394874

No jooh. Mut varsinkin noi miehen alussa tekemät liikkeet kiinnostais oppia. Ja joitakin noita liikkeitä oon kyllä oppinutkin akrobatiassa ja nykytunneilla. Nyt vaan reenaamaan lisää, tavoitteita pitää ihmisellä olla!

Muuten tää video on kyllä aika lässy. Koreografilla on paljon hienompiakin töitä kyllä.

Tanssitreenaus huhtikuu 2014

Huhtikuussa on tullut enemmän reenailtua vaan kehonhuoltoa. Johtuu siitä, että Kipinällä porukat tekee kevätnäytökseen esityksiä, ja koska aloitin Vaasan tunneilla tanssimisen vasta maaliskuun puolivälissä, en viitsisi osallistua näytöksiin. Esimerkiksi breikissä tempo on niin nopea, että oon aina ihan kuollut loppuviikon, jos yritän pysyä perässä. Breikki on todella rankkaa. On myös edelleen kipeä tuo lapaluunseutu ja se ei oikein siedä käsien varassa olemista. Eilen kyllä harmitti, etten mennyt breikkiin koska sitten huomasin, että siellä oli muitakin, jotka eivät osallistu näytökseen. 

Lyrical jazzissa taas koreografian tempo on niin nopea, etten vaan kertakaikkiaan ehdi tehdä liikkeitä mukana. Toisaalta on siellä muitakin, jotka eivät vielä ihan pysy mukana. Olen käynyt lyrical jazz ja show jazz -tunneilla fiiliksen mukaan. Jotenkin noille nopeille tunneille tulee helposti iso kynnys mennä. Pitäisi vaan haastaa itseään, niin oppisikin jotakin.

Mulla ei vaan just nyt ole ollut mitään tarvetta esiintyä. Haluisin vaan olla mukana tunneilla ja oppia uutta ja tehdä tekniikkaa. Pilates on ollut hyödyllistä ja kuntobaletti. Molemmissa oppii kehon ja keskivartalon hallintaa, tasapainoa ja linjauksia. Oon myös käynyt jazztekniikan tunneilla, missä tehdään piruetteja ja hyppyjä. Tosi hyödyllinen ja hermoja raastava tunti. Baletissa oon myös käynyt. Mutta harmittaa kyllä, että varsinaiset tanssitunnit on nyt jääneet vähille. Nykytanssia Vaasassa ei ole ollenkaan. Paitsi onneksi kesäkuussa pari viikkoa!

Kesäkuussa alkaa sitten uudet tunnit. Sitten alkaa myös prokkistreenaus ja alan tehdä sooloja. Hieman oon pettynyt itseeni ja huhtikuun saldoon. Oli tavoitteena jokin 12-16 tuntia tanssia viikossa, nyt on jäänyt reilusti alle sen. Toisaalta kroppa on ollut kuitenkin aika poikki; pilates on yllättävän rankkaa, jos siihen ei ole tottunut. Nuo Kipinän tunnit ovat myös todella tehokkaita, oli sitten melkein millä tunnilla vaan. Opettajat osaavat hommansa. 

Harrastusmielessä 3 tuntia tekniikkaa viikossa (plus venyttelyt ja kehonhuollot ja lenkkeilyt) on ihan hyvä mutta jos oikeasti haluaa tanssijana kehittyä, niin se ei kyllä riitä. Kesällä pitää skarpata!







































ti 1.4.
baletti 60 min.
breikki 60 min.
pilates 60 min.

pe 4.4.
venyttely 40 min.

la 5.4.
baletti 60 min.
juoksulenkki 60 min.
venyttely 45 min.

ma 7.4.
pilates 60 min.
venyttely 60 min.

ti 8.4.
venyttely 60 min.
keskivartalon kehonhuolto 60 min.

ke 9.4.
lyrical jazz 60 min. 

to 10.4.
jazz-tekniikka 60 min.
venyttely 45 min. 
kuntobaletti 60 min.

la 12.4.
baletti 60 min. 
pilates 30 min.
venyttely 120 min. 

ma 14.4.
pilates 60 min.
venyttely 60 min. 

ti 15.4.

nykytanssi 45 min. (sijainen)

venyttely 60 min. 

pilates 60 min. 

Jos ny aloittais

Olen nyt vihdoin herätellyt henkiin tätä "uutta" blogia. Jostain syystä on ollut muutaman vuoden kirjoittamiskammo. Mutta jospa nyt!

Ehkä tätä blogia joku eksyisi lukemaankin, kun tänne laittaa jotakin?

Vanhoja tekstejä voi edelleen lukea täältä:  http://lenkaset.blogspot.fi

Pääsiäinen on vuoden paras juhla, koska tykkään pääsiäiskokoista, suklaasta ja rairuohosta. Nyt pääsiäisestä on tulossa vähän erilainen, kun en vietäkään sitä Pohjanmaalla vaan Helsingissä. On tiedossa pari klubia, yksi teatteriesitys (Teoreema Takomolla), yhdet kuvaukset, jossa olen mallina (!) ja toivottavasti tapaan joitakin kavereitakin ja kummapojan perheineen.

Kuvissa on serkkuni, joka pelkäsi lapsena kuollakseen kissoja ja oikealla isosiskoni.