Kokkolan talvitanssit

Olen asunut kaksi kuukautta arkisin Kokkolassa, pitänyt taukoa teatteriopinnoista ja keskittynyt tanssiin. Tanssitekniikan sijasta olemme keskittyneet enemmänkin erilaisiin projekteihin ja esiintymiseen, joista yksi oli Talvitansseille tehtävä projekti.

Kokkolan talvitanssit on mukava pieni tanssifestari. Maakunnan tanssiväki kokoontuu yhteen tapaamaan toisiaan ja katsomaan toistensa esityksiä. Oli mukana tietenkin muutakin porukkaa ja esiintyjiä ympäri Suomen. Oli kiva kokea festarit esiintyjän ja katsojan näkökulmasta.

Esityksemme Roosin talolla perustui läsnäoloon ja yhdessä olemiseen yleisön kanssa ensin omana itsenä ja sen jälkeen jonkinlaisena "toisena" hahmona. Mitä pidemmälle harjoituksissa päästiin tämä hahmo ja oma itse sulautuivat lopulta henkisesti yhteen ja päästiin esiintymistä koskeviin ydinkysymyksiin. Mitä on esiintyjän esiintyjyys ja läsnäolo silloin kun roolia ei ole ja miten läsnäolo säilyy vaikka olet roolissa;  miten olla katoamatta roolin kuoren taakse?

Itselläni oli kaksi täysin erilaista hahmoa. Kummassakin hahmossa käytin samaa naamiota. Luulen, että pääsin ohjaajien Lauran ja Jennin ohjeiden avulla hieman lähemmäs läsnäolevaa esiintyjyttä myös naamion takana ollessa. Aiemmin olen tottunut ajattelemaan kyseistä käyttämääni naamiohahmoa enemmän visuaalisesti ikäänkuin nukkemaisena liikkuvana kuvana. Laura kehotti minua kuitenkin kokeilemaan inhimillisempää ja leikkisämpääkin lähestymistapaa ja rikkomaan naamioperinteen luomia kaavoja.

Tässä eräs hahmoluonnos, peruukki jäi ja tilalle tuli räväkämpi mekko ja lisäksi naamio. 
Kuva: Peter Pohjola

Rakastan tehdä erilaisia visuaalisia hahmoja ja siksi tehtävänanto esitystä varten oli hyvin antoisa.  Hahmovaihtoehtoja ja erilaisia asuja oli aluksi vaikka muille jakaa, lopulta valitsin kaksi vahvinta. Tässä toinen hahmoista mustassa asussaan. Kuvat: Peter Pohjola

Luulen, että esitys oli myös katsojille erilainen kokemus. Harvemmin tulee esityksen aikana pideltyä esiintyjiä pitkään kädestä ja katsottua hymyillen silmiin. Esiintyjänä sain harjoitusten aikana rohkeutta luoda katsekontaktia ihmisiin ja pitää siitä pelkäämättä kiinni vilkuilematta kokoajan pois. Tosin ilman hymyä se olisi tuntunut oudolta ja hieman ylhäältäpäin tulevalta. Oli hauskaa illalla kohdata teatterilla ihmisiä, joita oli päivällä pidellyt kädestä tai silittänyt päälaelta. 

Tässä joitakin Mirka Johanssonin näyttelyn kuvia, jotka inspiroivat minua hahmoa suunnitellessani. 

Mirka Johansson: Diivat, Esmeralda

Mirka Johansson: Diivat, Etkä sitten kuolaa Arthur

Mirka Johansson: Unikuvia, Piemonte

Muuten viikosta jäi käsiin ainakin monia uusia kundaliinijoogaharjotteita. Päivät kurssin aikana alkoivat aina 40 minuutin joogalla, ja jatkoin joogailua ahkerasti myös hiihtoloman aikana. Jooga toimii hyvänä lämppänä ennen venyttelyä tai treenejä tai sellaisenaan keskittymisharjoituksena ja kehon vetreyttäjänä. Huomasin, että kundaliinijooga piristää ja joogaharjoitusten jälkeen on helpompi keskittyä esimerkiksi kirjoittamiseen. 

Viikon aikana tutustuin myös paremmin ryhmäläisiin, joita en ole ennestään kovin hyvin tuntenut. Treenit ja yhteiset automatkat Kälviältä Kokkolaan tiivistivät porukkahenkeä. 

Esityksistä pidin myös, varsinkin Joona Halosen Straight esityksestä, Jyrki Karttusen Jeminasta ja Johanna Keinäsen standup-henkisestä hahmosta. Karttusen Jeminan odotin olevan enemmän ns. tanssia mutta se olikin melko teatterillinen. Esityksessä oli kiehtova ja sähköinen tunnelma ja Tuomas Fräntin äänimaailma oli hieno. Haluaisin mieluusti esityksen soundtrackin! 

Tässä Jeminamaista tunnelmaa 80-luvulta, yhtäläisyyttä löytyypi!  http://www.youtube.com/watch?v=m5CFJlzlGKM

Halosen Straight olikin sitten "puhdasta" virtuoositanssia.  Joskus on vaan kiva nähdä taitavia tanssijoita ja nerokkaita koreografioita, vaikka eivät ne kokemuksena niin mieleen jäisikään. 

Jeminan traileri: http://vimeo.com/47678066