Matkiminen on opettavaista

Sanat ovat omiani, lauserakenteet ovat lainattuja


Lauserakenteet Helena Sinervolta

Auringonpaiste niin kuin sadekin on täällä armottomampaa, totean, kun kiipeän kohti mäen huippua kylän ulkopuolella. Mäki on melkoisen jyrkkä, kuten rakastettuni luonne, omastani puhumattakaan. Kuuntelen kuinka vihannesauto toitottaa alhaalla kadulla, joka on nyt jo etäällä, toisessa maailmassa.

Päätän jatkaa matkaa mutta toivon, että se pian päättyisi. Olisi pitänyt ottaa mukaan joku, kenet? Ei Kariniakaan voi tällaiseen paikkaan viedä. Tästä on harva kulkenut, nyt tajuan, että ihan järkevistä syistä.


Lauserakenteet Vigdis Grimsdottirilta

Tunturin kupeessa,  pohjoispuolen tuiskussa,  muutama kymmenen kilometriä Inarin keskustasta eteenpäin, sijaitsee niin pieni talo, että sen voi nähdä vain mikroskoopilla tarkasteltuna tai suurennuslasin avulla. Siellä kaikki asukkaat puhuvat kuiskaamalla. Sipisemällä, supisemalla, he jopa laulavat kuiskaten. Ohi matkatessamme tiedän varmasti enkä milloinkaan paremmin kuin nyt, kuunnellessani tuulen suhinaa ja hiihtäessäni kohti majapaikkaamme.

En tiedä, voinko antaa sinulle anteeksi, Olga, en edes tiedä, haluanko, sanon hänelle, surullisena, ja silmäni ovat kyyneleitä täynnä. Hänen silmänsä ovat vakavat, tummat ja terävät, pirun jäärä. Niin, siellä kaikki puhuvat kuiskaamalla. Äänet sihahtavat korvassa, kaikuvat mielessä ja muistoissa.



Lauserakenteet Sofi Oksaselta

Istuimme vielä hetken ja suutelimme hyvästiksi, olimme tavanneet tasan vuotta aikaisemmin. Olisin halunnut jäädä tähän, olisin halunnut rutistaa häntä mutta silti minun oli sanottava jotain, minkä olisin jälkeenpäin ajateltuna voinut sanoa kauniimmin.

- Minä haluan pois.

Näin hänen typertyneen ilmeensä ja se sai minut heti katumaan sanojani, niitä samoja sanoja, jotka olin kuitenkin aikonut jo pitkään sanoa ja jotka sitten kuitenkin aina olivat takertuneet kurkkuuni, hukkuneet sinne. Nyt ne leijuivat ilmassa joka oli ollut aiemmin odotusta täynnä. Ehkä halusin vain vihdoin päästä aloittamaan oman elämäni ja siksi tokaisin asian niin tökerösti, ehkä halusin, että hän pitäisi minua itsekkäänä sikana, niin hänen olisi helpompi hyväksyä lähtöni, ehkä pelkäsin omaa ikävääni, etten pystyisikään lähtemään - pelkäsin olevani yhä epävarma lähdöstäni vaikka olin aiemmin ollut siitä niin varma.



Lauserakenteet Siri Hustvedtilta

Onneksi tämä alkaa nyt olla ohi. Se tapahtui Kallion kaupunginosassa, ja muistaakseni oli talvi kun ajatuksissani  kiertelin siellä. Oli kulunut vasta vuoden verran tapaamisesta, mutta sen paremmin Asta kuin Pasikaan eivät tunnistaneet minua nähdessään minut. Myöhemmin he kyllä totesivat, että käännyttyäni nurkan taakse ja kadottuani näkyvistä, Asta oli hotkaissut jäätelönsä loppuun, heittänyt sen paperipäällysteen roskiin ja lähtenyt kävelemään kovaa vauhtia keskustaan päin. Arvuuttelin mielessäni, mitä heidän mielessään mahtoi liikkua. Satoi vettä kaatamalla ja kadulla oli ruuhkaa mutta kiiruhdettuani kulman taakse, saatoin vielä nähdä heidät. Kun saavutin heidät heidän kotiovellaan, näin että kummallakin oli pahoja palovammoja kasvoissaan.