Opiskelu ruotsiksi ja englanniksi sujuu mutta kommentointi, keskustelu ja pohdiskeleva ja järkevä palautteen antaminen muille on vielä vaikeaa. Jos aamulla on opetus englanniksi, menee aina hetki ennen kuin pääsee iltapäivällä taas ruotsiksi vauhtiin. Viimevuonna opiskelimme aika paljon englanniksi tanssikoulussa, joten ihan uutena tämä ei tule, vaikka olenkin surkea puhumaan englantia. Ruotsin kielestä pidän kuitenkin enemmän ja mitä paremmin ruotsi sujuu, sitä enemmän tykkään kuunnella itseäni puhumassa sitä. Jostain syystä myös "oikean" ärrän käyttäminen on luontevampaa ruotsia puhuessa. Englanniksi meillä on opetusta sen vuoksi, että meillä on tänä syksynä kaksi saksalaista vaihtaria.
Naamiotyöpaja kesti kaksi viikkoa ja jatkuu vielä ensi viikolla pari päivää. Sen jälkeen jatkamme clownerialla. Lopuksi teemme pienen demon, osa maskeilla osa ilmeisesti punaisilla nenillä. Meillä oli käytössämme Trestle-basic maskisarja ja teimme aika paljon töitä pareittain, antaen ohjeita ja palautetta toiselle. Trestle maskit ovat kovaa muovia, silmänreiät ovat pienet ja mitään hengitysreikiä ei ole. Ne ovat kokomaskeja eli suu ei näy. Teimme ensimmäisen viikon kokonaan valmistavia fyysisiä harjoitteita. Työskentelimme still-pointtien, pre-actionien (esitoiminto), tasapainon ja aktiivisuuden tasojen kanssa. Pre-action oli minulle näyttelijänä aivan uusi asia. Onhan siihen tottunut katsoessa piirrettyjä tai jotain hyvin karrikoitua esitystä tai Chaplinin kulkurihahmoa, mutta naamoiden kanssa en ole siihen törmännyt. Enkä sitä vieläkään yksiselitteisesti osaisi tässä selvittää. Pre-action edeltää toimintaa, ikäänkuin vähän "takaisin kelaa" tapahtumaa. Se tavallaan voimistaa ja alleviivaa itse toimintoa. Esimerkiksi, kun näyttelijä on istumassa alas, hän kohoaakin sitä ennen vähän ylöspäin. Tai jos näyttelijä on menossa pois lavalta, hän ottaa hieman takapakkia ja sitten vasta poistuu. Ohjaaja kuitenkin painotti sitä, että emme näyttelisi pre-actionia vaan tekisimme sen oikeasti.
Stillpointit ovat tärkeitä naamionäyttelemisessä, jotta huomio saataisiin kiinnitettyä sinne, missä tärkeä liike tapahtuu. Jos kaikki näyttelijät liikkuvat yhtäaikaa kokoajan, ei huomio kiinnity mihinkään. Stillissä on kuitenkin myös säilytettävä jännite, stilli ei ole löysä ja rento asento. Stilli on myös tärkeä naamioiden kanssa. Jos naamio heiluu kokoajan, sitä on vaikea seurata ja illuusio katoaa.
Tasapainoharjoitukset ovat tärkeitä, koska asennot, joissa paino on aivan tasaisesti keskellä, eivät usein ole kiinnostavia lavalla. Jo pieni epätasapaino on kiinnostavaa; liikkeen ei tarvitse olla iso, jotta epätasapaino saavutetaan. Näyttelijän on hyvä työstää tasapainoaistiaan erilaisten harjoitteiden avulla.
Seitsemän aktiivisuuden/jännitteen tasoa -harjoite oli minulle entuudestaan tuttu mutta oli hyvä palauttaa se mieleen. Ykkönen harvemmin on kiinnostava lavalla. Se on täysin passiiivinen ja sisäänpäinkääntynyt aktiivisuuden taso. Seiska taas on täysin kaoottinen ja sitä tasoa on mahdoton pitää yllä kovin kauaa. Toiminto on hyvä aloittaa pienemmästä aktiivisuuden tasosta, niin on varaa kasvattaa sitä isompaan. Jos aloittaa kutosesta, ei ole paljoa varaa kasvattaa. Jokaisella hahmolla on myös oma aktiivisuuden tasonsa. Yleensä kiinnostavia ja yleisimpiä tasoja lavalla ovat tasot kolmosesta kutoseen. Myös teatteriharjoitteita tehdessä pitäisi aktiivisuuden tason olla ainakin kolmonen, joka on ulospäin suuntautuva passiivisen kakkosen sijaan.
Teimme myös tunnetilaharjoituksia ts. kuinka tunteet näkyvät tilassa ilman, että kasvoissa tapahtuu mitään. On turha ilmeillä kasvoilla, kun naamio peittää ne kuitenkin. Emme käsitelleet tunteiden näkymistä kehossa sen enempää. Ehkä olisi voinut vielä vähän kerrata. Aiemmin näitä olen opiskellut vähän perusteellisemmin Soile Mäkelän maskikurssilla Helsingissä.
Teimme myös mielestäni hyvin hyödyllisen harjoitteen, jossa on kaksi näyttelijää, jotka vuorotellen tekevät jonkin toiminnon, johon toinen aina vastaa. Liikkua saa vain vuorotellen, ei yhtäaikaa. Tällaisia harjoitteita pitäisi tehdä enemmän, sillä se oli yllättävän vaikeaa ja opettavaista.
Teimme myös erilaisia pieniä koreografioita ottaen huomioon tilan ja vartalon suorat viivat, ympyrät ja diagonaalit. Jokin näistä muodoista oli valittava ja otettava se kroppaan, liikkeeseen ja tilasuhteeseen.
Itse naamioharjoitteisiin pääsimme toisella työpajaviikolla. Fyysisesti hyvin rankkaa tekemistä. Emme käyttäneet ollenkaan peiliä, vaan peilinä toimi pari, joka antoi palautetta ja ohjasi toista parhaaksi katsomaansa suuntaan. Jotkut hahmot löytyivät helpommin kun toiset. Kokeilimme muutaman päivän aikana kolmea eri maskia. Minä testasin iloista, yllättynyttä ja surullista maskia. Sitten kun olimme vartin verran kokeilleet jotakin maskia, teimme pieniä improkohtauksia kunkin maskin kanssa. Ensin jokainen yksinään (sukkien hakeminen lavalta, reaktio esiripun nousemiseen ja raivokkaaseen yleisöön), sitten pareittain (ensitreffit, lääkärissä käynti, kuntosali, kauppareissu yms.). Ohjaaja selitti kokoajan tilannetta ja piti näyttelijöitä kartalla siitä mitä tapahtuu, koska naamion takaa ei oikeastaan näe mitään, mitä toinen näyttelijä tekee. Mitä pidemmälle pääsimme, sitä vähemmän ohjaaja kommentoi tapahtumia.
Lopuksi valitsimme yhden maskin, joka oli mieluisin itselle. Työstämme joko pareittain tai soolona pienen kohtauksen, jonka teemme loppuun kurssin jatkuessa ensi viikolla. Minä teen (ylläriylläri) soolon. Nyt on onneksi hieman hengähdystaukoa ja muita opintoja tässä välissä.
On ollut hieman henkisesti rankkaa toimia kahdessa ryhmässä, jotka ovat jo niin hitsaantuneet yhteen. Varsinkin kakkosten kanssa akrobatian tunnit ovat olleet vähän kuin "tunkeutumista sisäpiiriin". Yksinäiseltä sudelta tuntuu siellä olla. Täytyy nyt vaan yrittää keskittyä itse tekemiseen ja olla itse ystävällinen. Ehkä tilanne muuttuu pikkuhiljaa. Neloset ehkä helpommin sopeutuivat uuteen tunkeilijaan. Helpointa ja rennointa on ollut opiskella ykkösten kanssa, ehkä siksi, että olin ensimmäisen viikon heidän kanssaan ja ollaan aloitettu nyt samaan aikaan tämä koulu ja ehkä osaksi myös persoonien vuoksi. No, pari viimeviikkoa on olleet tosi rankkoja, fyysisesti, henkisesti ja emotionaalisesti. Ehkä vielä toipumista muutostakin ja tottumista uusiin kieliin, kotiin ja kaupunkiin ja sitten lisäksi kolmeen erilaiseen ryhmään.
Kun pari vuotta opiskelen tähän tahtiin, niin eiköhän musta tuu aika hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti