"Kun näyttelijä pannaan keskittymään siihen,
minkä vaikutuksen hän tekee yleisöön,
hänen kykynsä saavat kuoliniskun."
(Judith Weston)
"Näyttelijät, jotka yrittävät näytellä tunnelmaa, saattavat päätyä juuri vastakkaiseen tulkintaan kuin ohjaaja on toivonut: näyttelijä ponnistelee "näyttääkseen" vakavasti otettavalta ja tuottaa tahattoman koomisen vaikutelman. Yritys olla "kepeä" ja pulppuileva voi tehdä näyttelemisestä hyvin kömpelöä. Tällöin näyttelijän huomio kiinnittyy väärään asiaan. Näyttelijän into miellyttää ohjaajaa ja tavoitella haluttua vaikutelmaa saa hänet keskittymään yrittämiseen. Lopulta esityksessä näkyy päällimmäisenä pelkkä ponnistelu. Jos näyttelijä ryhtyy seuraamaan itseään, eikä luota ohjaajaan, katsojan/katsottavan suhde särkyy ja taika katoaa."
Ohjaa siis verbeillä! Älä adjektiiveilla. (toim. huom.)
Tämähän pätee ihan muutenkin elämässä. Kun ihminen alkaa liikaa keskittyä siihen, mitä muut häneltä odottavat, hän kadottaa pikkuhiljaa oman itsensä ja tekemisen ilon. Fokus siirtyy väärään paikkaan. Lavalla tämä näkyy heti. Jos näyttelijä pelkää ohjaajaa (tai yleisöä) tai yrittää miellyttää ohjaajaa (tai yleisöä), molemmat näkyvät. Myös yleisö aistii tämän.
 |
| Kaisan hulvaton salsaa tanssiva pupu, joka ei ollut kyllä tippaakaan ponnisteltu hahmo. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti