Paluu naamioteatterin pariin

Olipa kiva päivä eilen! Pääsin pitkästä aikaa harjoittelemaan naamionäyttelemistä Poppiusmaskien kanssa. Olen tehnyt joitakin harjotteita pariin otteeseen elämäni aikana Poppiusmaskeilla, ja ne ovat kyllä todella hienoja, liikuttavia ja mainioita! Olen tässä välissä tehnyt juttuja enemmän puolimaskeilla (itse tehdyt transmaskit) ja Trestle-maskeilla, jotka kummatkin vaativat ihan omat tekniikkansa. Käsittääkseni Trestle-maskeja käytetään lähinnä koulutuksessa, ei niinkään esityksissä. Poppiuksen alunperin suunnittelemat (ja Metamorfoositeatterin alkuperäisestä mallista valmistamat) maskit ovat lopulta melko realistisia ja inhimillisiä. Tuli siis eilen tehtyä vanhasta tottumuksesta vähän liiankin isoa ja fyysistä liikettä, vähempikin olisi ehkä riittänyt. Joitakin ihan hauskoja hahmoja ehdin kuitenkin löytää.

Emmalla tekemiäni kommedia dell'arte -henkinen transmaski, 2014

Naamioteatterin tekemisen suhteen pätee paljon yleispäteviäkin sääntöjä, kuten se, että kasvot pitää olla etupäässä koko ajan yleisöön ja että naamiota ja päätä ei kannatta paljoa heilutella, pelkästään muuta kroppaa ja että kommentointi tapahtuu selkeillä pään liikkeillä tai koko keholla ja että oleminen on fyysisesti kohotettua ja liike hyvin tarkkaa ja eriytettyä, kaikki turha elehtiminen pitää karsia pois. Toisaalta jokaisella maskityypillä on omat erityiset vaatimuksensa. Esimerkiksi Trestle-maskit ovat hyvin pelkistettyjä, lapsenomaisia ja niillä tehdään juttuja todella isosti ja "kliseisestikin". Trestle-maskit vaativat myös aina sarjakuvamaisen "pre-actionin" eli ennakoivan liikkeen. (Tiedättekö sen, kun sarjakuvahahmo ennen kuin se lähtee esimerkiksi juoksemaan, hieman peruuttaa kehoaan näyttävästi ja ennakoivasti.) Realistisemmat ja inhimillisemmät maskit eivät vaadi niin suurta liikehdintää ja pienikin kropan muutos ja pään liikkeellä kommentointi tapahtumiin riittää. Pre-action näyttäisi höpsöltä ja liioitellulta tällaisen ihmismäisen maskin kanssa.

Lindalla tekemäni commedia dell'arte -henkinen transmaski, 2014

On hyvä kokeilla erilaisia maskeja. Trestle-maskikurssilla sain aluksi kuulla tekeväni liian realistista ja eilen sain aluksi kuulla tekeväni vähän liikaa. Lopulta Poppiusmaskien vaatima fyysistäminen alkoi kuitenkin löytyä. Aluksi oli hyvin epävarma olo maskin takana, mutta pikkuhiljaa vanhat opit kehon eriyttämisestä alkoivat löytyä. Naamiotyössä on myös hyvin tärkeää (kuten muutenkin fyysisessä näyttelijäntyössä tai näyttelemisessä ylipäätään) tehdä yksi asia kerrallaan, ei kymmentä asiaa yhtä aikaa. Koska mitä enemmän sähläät kaikkea samaan aikaan, sitä suttuisempaa ilmaisu on ja sitä huonommin viesti menee katsomoon perille. Pitää olla hyvin tietoinen koko ajan siitä, mitä pää tekee, mitä jalat tekevät, mitä kädet tekevät jne. ja lisäksi olla sisällä hahmossa ja muistaa eri tunnetilailmaisu (miten juuri tämä hahmo ilmaisee fyysisesti vaikkapa surua) ja tietenkin vielä lisäksi tapahtumien järjestys (näkee tuolin, yllättyy hahmolle ominaisella tavalla kirjeestä, jonka näkee tuolilla, katsoo yleisöön, katsoo tuoliin, menee tuolin luokse, katsoo yleisöön, ottaa kirjeen käteensä, iloitse kirjeestä, avaa kirjeen, katsoo yleisöön, lukee kirjettä, alkaa tuntea vihaa, näyttää yleisölle vihan tunteen, viha kasvaa ja kasvaa jne..) Vaihe vaiheelta tilanteesta muodostuu kohtaus.

Naamiokurssin jälkeen oli vielä nykytanssia iltayhdeksään asti, jonka jälkeen pää ja kroppa olivat kumpainenkin ihan sippi.

Harmi, kun ei nyt ole laittaa tähän kuvia, ehkä ensi maanantaina muistan ottaa kameran mukaan. Nyt osteopaatille tämän käden kanssa!