55-65 %

En tajua, mikä mua nyt vaivaa. Yleensä oon ollut iloinen omasta heittäytymiskyvystäni. Uskon, että se on monesti korvannut hitauden oppia koreografioita yms. ja muut mahdolliset puutteet. Nyt tuntuu, että olen antanut uudella kurssilla itsestäni ainoastaan jotain 50-64,5 prosenttia. Fyysisesti olen antanut ehkä enemmän ja kaikki kuntoharjotukset ja akrobatiajutut oon tehnyt ehkä 80 prosenttisesti ainakin. Mutta sitten nuo ilmaisullisemmat jutut. Joissakin tuntuu, että olen heittänyt melkein hanskat tiskiin jo lähtiessä. Ei niin, että olisin luovuttanut. Harjoituksen myötä olen aina kerännyt energiaa sen verran, että olen saanut tehtyä sen läpi kunnialla ja antamalla edes jotakin, joskus tehnyt ne jopa melko täysillä. Mutta jotenkin joistakin ilmaisullista harjoitteista on jäänyt nuiva ja valju olo. Olen myös ollut aina viimeisten joukossa tekemässä harjoitteita, en koskaan ensimmäisenä innokkaana.

Tietenkin sitä oppii koko ajan uutta, vaikkei niin heittäytyisikään täysillä. Paljon oppii myös muiden katsomisesta ja ylipäänsä siitä, että tekee asioita mukana, eikä luovuta. Mutta jotenkin tuntuu aika tyhmältä tehdä asioita puoliteholla nyt, kun opinnoista viedään viimeisiä, enkä ehkä koskaan enää saa mahdollisuutta opiskella tällaista ilmaiseksi ja näin täysipainoisesti.

Moni asia varmaan vaikuttaa tuohon, etten uskalla olla täysin oma itseni, antaa kaikkeani ja vetää täysillä joko syteen tai saveen. Koska sehän siinä on aina riskinä, jos vetää täysillä, että se meneekin päin helvettiä. Sitä riskiä en ole nyt jotenkin uskaltanut/jaksanut/halunnut/kehdannut ottaa. Ehkä se on ujous ja tämä "uusi" ryhmä, jonka kanssa en ole yli vuoteen työskennellyt. Ehkä se on ilmapiiri ryhmässä; jos muutkin hieman pidättelevät ja kyseenalaistavat itseään ja toisiaan ja tunnelma hiipii vaivihkaa minuunkin. Ehkä sen aiheuttavat tietyt sosiaaliset roolit ja klikit tässä ryhmässä. Ehkä se on uupunut olemus raskaan projektin ja kiertueen jälkeen. Ehkä se on se etten ole pitkään aikaan improvisoinut tällä tavoin. Ehkä se on ruotsin kieli, joka ei tule kovin soljuvasti. Ehkä se on joskus vain laiskuus ja halu päästä kotiin lepäämään ja syömään suklaata? Ehkä se on ajatus siitä, että "tein jo fyysiset jutut täysillä, vieläkö minun pitää jaksaa ilmaista jotakin"? Kaikki nämä yhdessä. Vaikka ryhmä vaikuttaisikin tekemiseeni, en voi syyttää himmailusta ja arkuudesta muuta kuin itseäni.

Hieman surullista, että viikko meni näin. Että se ujo Tiia on tullut jostain takaisin. Ympärilläni monet uskaltavat antaa kaikkensa, vaikka ovat paljon nuorempia. Toisaalta heillä on tuttu ja turvallinen ryhmä tukenaan. Ehkä tämä on se, mihin juuri nyt, näillä voimavaroilla, tässä ryhmässä, näissä olosuhteissa pystyin. Vai onko? Toisaalta olen iloinen sentään siitä, etten ole luovuttanut kokonaan, olen tehnyt harjoitteet loppuun asti, vaikka olisin ollut ihan saatanan väsynyt ja ollut aika kärsivällinen itseäni kohtaan verrattuna moniin edellisiin kursseihin. Olen myös vihdoin oivaltanut, etteivät muutkaan opi koreografioita tai asioita "naps vaan", vaan tekevät hekin kovasti ajatustyötä niiden kanssa. Muutkin turhautuvat, muutkin kiukustuvat, muutkin väsyvät tai inhoavat joskus itseään. Se on luonnollista, eikä silloin pidä lähteä pois vaan jatkaa vaan.

Ehkä voisin ensi viikolla vaatia itseltäni hieman enemmän heittäytymistä, itseni täydellisen nolaamisenikin uhalla. Koska jos antaa 50 prosenttia, tulos voi olla maksimissaan sitä. Jos antaa sata prosenttia, tulos voi olla mitä vain sen yli tai ali. Mutta jos ei satsaa kunnolla, ei saakaan mitään ja se näkyy tuloksessa. Se, että tuottaa koko ajan priimaa kamaa tai väkisin yliyrittää, ei ole se pointti vaan se, että ei himmaile laiskuudesta tai siksi että pelkää jotain pahaa tapahtuvan, vaan antaa rennosti mennä.

Koska aika kuluu, vuodet kuluvat nopeasti, kurssit loppuvat, opinnot loppuvat, minä vanhenen. Jos himmailen nyt, uutta tilaisuutta ei ehkä koskaan tule. Jos en himmaile, vaan heittäydyn täysillä, saatan olla ensi viikonloppuna melko väsynyt ja jonain päivänä ehkä vähän nolona mutta ainakin otin kurssista kaiken irti. Saattaa myös olla, että täysi heittäytyminen aiheuttaa hyviä "tuloksia" ja sitä myöten kateutta, mutta sekin riski on otettava. Jos kaikki heittäytyvät täysillä ja tuottavat "hyviä tuloksia", kateus ehkä silloin vähenee koko ryhmästä. Miksen voisi vanhempana olla myös ikäänkuin hyvänä esimerkkinä siitä, ettei heittäytyminen tapa ja että nolostuminen ja kursailu on turhaa.

Ehkä siis uskallan ensi viikolla enemmän.