maanantai 30. maaliskuuta 2015

Treenipäivä!

No nyt on sellanen olo kuin olis piesty. Eilinen oli melko liikunnallinen päivä. Aamuluennot oli peruttu, joten jumppasin ja venyttelin ja vanuttelin pari tuntia. Sitten kävin kirjastossa hakemassa pari säkillistä lopputyökirjoja lähteiksi siis ja suuntasin fyysisen teatterin tunneille.

Tehtiin eräänlaista "väsytystunneharjoitusta". Tehtävänä oli tehdä joko eteenpäin tai taaksepäin kuperkeikkoja, käsilläseisontaa, kärrynpyöriä ta niskavoltti ja välissä hieman kävellä. Jos väsyi niin piti vaan jatkaa. Jos tuli jokin olotila tai tunnetila, niin se piti ottaa mukaan toimintaan. Voin kertoa harjoituksesta myöhemmin lisää, että toimiko. Teemme sen tänään vielä uudestaan. Kokonaisuudessaan harjoitus kesti 40 minuuttia ja koko ajan oli siis tehtävä jotain noista neljästä toiminnosta.

Lisäksi meillä oli hieman mimiikan alkeita eli pyöriteltiin silmiä, nosteltiin kulmakarvoja yms. On eri tavalla tosi rankkaa hommaa ja keskittymistä vaativaa.

Illalla menin vielä pilatekseen ja luovuin suosiolla baletista, koska niin väsynyt olo ja menin venyttelyyn. Mut sekin oli sit jotain voimavenyttelyä ja nyt pukkaa vähän flunssaa. No mut muuten ihan hyvä olo kropassa, kun sai taas vähän treeniä.

Huomenna aloitamme tanssikurssilla musikaalitanssiprojektin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti