lauantai 2. toukokuuta 2015

Ei niin laiska lauantai

Kirjastossa käyminen kuulema piristää enemmän kuin palkankorotus. Vaikee sanoo ja vertailla, kun en oo koskaan saanut palkankorotusta. (Saisinpa edes palkkaa!) Mutta kirjastossa käynti kyllä piristää mua aina. Meenkin aina kirjastoon, jos vähänkin ahdistaa tulevaisuus tai ihmiset tai mikä vaan. Ja lähden pois kassillinen täynnä kirjoja, näytelmiä, ideoita ja inspiraatiota. Nytkin tuli lainattua monta uutuusromaania (pikalainoja, joita en ikinä ehdi palauttaa ajoissa).

Ja sitten lainasin muutamia näytelmiä muun muassa Jarryn Kuningas Ubun ja Lorcan näytelmiä. Tuo Kuningas Ubu on kummitellut pitkään tai siis olen kuullut siitä ja olisin halunnut tutustua mut ei oo jotenkin tullut luettua. Joitain ohjaustulkintoja oon siitä nähnyt (opiskelutöinä yksittäisiä kohtauksia). No nyt tänään vihdoin sain sen käteeni ja siinäpä vasta mainio höpsö surrealistinen näytelmä! Ei tosin ehkä ihan sooloainesta, koska henkilöluettelossa on muun muassa "kokonainen Puolan armeija" ja "kokonainen Venäjän armeija". Mutta ehkäpä joskus vielä ohjaan tuosta oman tulkinnan, jos vaan löytyy tarpeeksi rohkeutta ja sopiva porukka.

Vapun jälkeen oli balettitunnillakin ihanan rauhallista ja kaupungilla samaten. Haahuilin vähän vaatekaupoissa ja maltoin olla ostamatta mitään, koska en tarvitse mitään. Kävin kahvilassa ja lueskelin yhtä kirjaa lopputyötä varten.

Nyt sitten kuitenkin leivoin sen juustokakun painostuksen alla. Mun dieetti uhkaa mennä tänäänkin pieleen. Koska kuka voi olla syömättä omatekemäänsä juustokakkua? Oli kuitenkin sen verran raskas askel baletissa, että pakko vähän skarpata nyt. Eilen sentään tein puol tuntia rasvanpolttojumppaa ja persejumppaa ja jopa venyttelin. Kyllä tuli hyvä olo!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti