Ja ja... miten mä nyt kummittelen siellä yksin? Ja pelkään et siit tulee tosi lattee tai tylsä tai kliseinen ja mun ruotsi... no se on mitä on. Tietty voisin kysyy mukaan apujoukkokummituksia. Mutten tee sitä, koska olen omnipotentti. Enkä jaksa nyt ohjeistaa ketään. Ja tavoitteena on kuitenkin lopulta tehdä sellainen opastus, jota vakiopas voi vetää yksinään.
Mulla on nyt viisi päivää aikaa. Kyllä mä pystyn siihen. Nyt alan hommiin. Nyt eikun nyt. Miksi tämä on niin vaikeaa?
Menen koulun garderoobiin, selaan hienoa kuvakirjaa Wasa teaterin vanhoista esityksistä... Luen Publikarbete ja Draamakompassi -kirjoja ja Wasa teaterin historiikkia. Inspiroivaa. Kyllä, mutta mistä aloittaa?
Ehkä ajattelen tämän nyt vain pienenä esityksenä, jonka aihe on Wasa teater ja sen kummitukset. Opastus kuulostaa jotenkin niin pelottavalta. Tuntuu, että mun pitäisi olla joku tietopankki.
Pelkään ehkä niin paljon olevani kliseinen draamatäti, etten uskalla aloittaa mistään. Ja jotenkin tuo suomenruotsalaisuus on mulle niin vierasta, en tunne historiaa, en tunne näyttelijöitä nimeltä (toisin kuin suomenkiliseltä puolelta), en tunne repertuaaria. Se on ihan eri maailmansa. No, nytpähän on mahdollisuus tutustua.
Ainakin voisin kertoa tarinan ruotsalaisesta näyttelijättärestä, joka asui teatterin vierashuoneessa, joka nykyisin toimii garderoobina. Näyttelijätär teki itsemurhan huoneessaan ja kuulema edelleenkin garderoobissa kummittelee tuo näyttelijättären haamu. Se siirtelee vaatehenkareita eestaas rekeillä. Ihmiset ovat nähneet kuinka vaatteet siirtävät rekillä paikkaa ja kuulevat karmivan äänen mutta ketään ei näy missään. BÖÖ!
Nämä kuvat inspiroivat erityisesti:
Kuvat ovat kirjasta Bilder från scenen - Fotokonst med bilder ur Wasa Teaters arkiv
 |
| Foto: Olavi Airaksinen (Tämä voisi olla se mun opashahmo, ihan mahtava) |
 |
| Foto: Mika Putro |
 |
| Foto: Olavi Airaksinen |
 |
| Foto: Karls Atelier |
 |
| Foto: Mika Putro |
 |
| Foto: Mika Putro |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti