Sivistys hoi!

Nyt kun on oikeasti aikaa, on pakko vähän sivistää itseään. Tajuan, että olen liian pitkään keskittynyt ja pohtinut ihan typeriä asioita lukuunottamatta tietysti opintoja ja pientä lukemisen lisääntymistä saatuani opinnot vamiiksi.

Olen Maria Jotunin Huojuvaa taloa kuunnellessani (äänikirjana) tajunnut, mitä sillä tarkoitetaan, että monet suomalaiset ovat osaavia mutta eivät sivistyneitä (kiltisti sanottuna metsäläisiä ja juntteja edelleen). Puuttumatta nyt siihen, että kirjassa kuvattu mies on kaikkea muuta kuin sydämeltään sivistynyt (vaikka lukenut onkin), tarkoitan sivistyksellä ns. lukeneisuutta ja kiinnostusta maailman asioista, historiasta, filosofiasta, kulttuurista, tieteestä. (Tähän päälle tietenkin tarvitaan myös itsetuntoa, sydämen sivistystä, kykyä rakastaa jne.)

Teatteriohjaaja ja muun muassa Helsingin Juhlaviikkojen johtajana toiminut Erik Söderblom puhuu siitä, kuinka sivistystä on aina suomenkielisten suomalaisten joukossa vähän halveksittu. Söderblom sanoo, että karkeasti ottaen suomenkieliset suomalaiset periytyvät metsäläisistä, ruotsinkieliset suomalaiset hoviväestä. Siksi ruotsinkielisten parissa sivistystä on aina arvostettu enemmän kuin suomenkielisten parissa. Suomenkielisille sana sivistys on lähes kirosana, enemmän on arvostettu "raakaa työtä" ja karskiutta. Olen myös huomannut, että kateus on yleisempää suomenkielisten kuin ruotsinkielisten parissa. Jollain lailla ruotsinkielisiin on paljon helpompi tutustua, ja heidän kanssaan on helpompi vain tehdä asioita arvottamatta. Kulkeeko sivistys ja sydämen sivistys siis sittenkin käsikädessä? Tämä nyt on tietysti karrikoitua, toki suomenkielistenkin joukossa on sivistyneitä ja ruotsinkielisten seassa juntteja.

Mutta jotain mätää tässä yhteiskunnassa on. Suhtautuminen maahanmuuttajiin esimerkiksi. Mietin, onko ammattikorkeakoulusysteemi jotenkin rapistuttanut arvostuksen yleissivistystä kohtaan painottaessaan, "vain tärkeää ammattiosaamista". Toisaalta tunnen kyllä yliopistossa opiskelleitakin, jotka eivät tiedä mistään mitään, eivätkä ole kiinnostuneita oikein mistään. Yhteiskunta (eli suomalaiset) ei arvosta enää sitä, että ihminen on avarakatseinen, kiinnostunut ja ymmärtää asioita. Yhteiskunta  arvostaa ja tukee ainoastaan sitä, että "ihminen pärjää ja menestyy työelämässä" ja työelämässähän voi pärjätä hyvinkin pinnallisella ja kapea-alaisella osaamisella. Pikkuhiljaa kaikki kulttuurinen sivistys rapistuu.

Toisaalta jopa osaaminen ja taituruus ovat joskus kirosanoja. Tasapäistäminen on Suomessa yleistä. Jos osaat jotain, ei sitä kannata tuoda esiin, koska silloin sinua pidetään elitistinä, ylpeilijänä ja kadehtijoiden joukko on suuri. Mikäli esimerkiksi teatterimaailmassa puhutaan osaamisesta ja ammattitaidosta ja sivistyneestä näyttelijästä, on aina sata harrastajaa ilmoittamassa "kyllä minäkin tuon osaisin, ei koulutus tee kenestäkään parempaa, senkuin vain rupeaa tekemään!" Suomalaiset ovat myös kovin innostuneita "uusista muotivirtauksista", koska mitään omaa sivistyksen historiaa ei ole. Tuntuu, että Suomessa julkkikset ja turhanpäiväiset fitness-tähtöset ovat niitä eniten arvostettuja kansalaisia. Olisko tämä missään muussa kulttuurissa mahdollista? No, ehkäpä. Ehkä se vain on niin, että suuri osa ihmisistä vain haluaa pysyä tyhmänä ja pinnallisena? Puhun nyt varmaan myös itsestäni ja haluan tehdä asialle jotakin!

Kuvasa on äitini noin 45 vuotta sitten

Sivistys on toisaalta jotain aivan muuta kuin se, että osaa jonkun asian hyvin, vaikkapa piruetin tai naistenlehtijutun kirjoittamisen. Koska sivistystä ja maailman ja historian ymmärtämistä ei arvosteta työelämässä eikä missään, vähenee se, jollei ihminen itse ylipäänsä innostu ympäristöstään. Tällä en tarkoita, etteikö tanssija, bloggaaja, insinööri tai jonkun muun alan osaaja voisi olla MYÖS sivistynyt. Mutta kukaan ei sitä häneltä vaadi. Riittää, että osaa asiansa, muuten saa olla ihan tynnyrissä (tai oman napansa ympärillä) kasvanut.

Tuo viittaus Jotuniin liittyi siihen, että tuolloin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkupuolellakin puhuttiin "sivistyneistöstä" ja sitten olivat "tavalliset kansalaiset". Nyt tuntuu että sivistyneistöä ei enää edes ole, tai jos on, niin kukaan (nuori) ei heitä kuuntele eikä arvosta. Kuuntelin eilen esimerkiksi Riston valintaa Yle Areenasta. Mikä määrä tietoutta, mikä määrä innostusta historiaa kohtaan, mitä ihanaa musiikkia! Mutta kuunteleeko esimerkiksi tuota ohjelmaa nykyisin kukaan muu kuin minun isäni? Koska kaikilla on niin kiire hoitaa omaa kroppaansa kuntoon, kertoa siitä, mitä söi aamupalaksi tai snäpätä omasta bileillastaan. Kohtuus tietenkin kaikessa. Elämä voi sisältää yhtähyvin tätä kaikkea (toki myös aivotonta hömppää), mutta jos elämä on PELKKÄÄ omaa napaa, niin eikö se ole aika köyhää elämää?

Ihmisen kiinnostus painottuu valitettavan helposti siihen, mitä yhteiskunta arvostaa. Kukaan ei kuuntele enää sitä, joka tietää asioista jotakin vaan sitä, kenellä on timmein vatsa ja hehkuvin meikki.